Ajan­kohtai­sta

Hyksin Oy:lla verkkainen alku

Toimitusjohtaja Janne Aaltonen lähtee toiseen vuoteen luottavaisena. Hänen mukaansa yhtiön toiminta on vakiintunut ja kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/rattaat.jpg

Yksityissairaala Hyksin Oy:n ensimmäinen vuosi sujui odotettua vaisummin, tiedottaa HUS:n hallitus. Hyksin osti HUS:lta palveluja 542 000 euron edestä vuonna 2013. Ensimmäinen toimenpide tehtiin vuosi sitten maaliskuussa, tähän mennessä niitä on tehty 42. Vastaanottokäyntejä yhtiö on kirjannut 238 kappaletta.

Hyksinin toimitusjohtaja Janne Aaltonen lähtee yhtiön toiseen toimintavuoteen luottavaisin mielin.

– Ensimmäisen vuoden luvut johtuvat siitä, että toimilupa-asioiden takia pääsimme aloittamaan kahta kuukautta suunniteltua myöhemmin. Myös toimintaympäristö oli haasteellinen, julkissektorilla asiat eivät aina tapahdu samalla ripeydellä kuin yksityissektorilla. Hallintobyrokratiaa on ollut paljon, Aaltonen kertoo.

Hän listaa vaisun alun taustaksi myös sen, että heinäkuussa sairaalassa ei ollut lainkaan toimintaa. Joulukuu oli hiljainen siksi, että asiakkaat eivät ole silloin kovin halukkaita tulemaan toimenpiteisiin.

Aaltosen mukaan Hyksinin toiminta stabiloitui viime syksynä.

Toiveet edelleen Venäjällä

Sairaalan tärkein erikoisala on neurokirurgia, jossa leikkausvolyymit ovat rajalliset.

– Tavoitteemme on kasvattaa muiden erikoisalojen osuutta. Teemme toimenpiteitä 10 erikoisalalla, joissa kaikissa on suhteellisen pienet leikkausvolyymit. Hoidamme potilaita kaikkiaan 25 erikoisalalla.

Hyksinin synnytystoiminta pääsi alkuun viime marraskuussa, kasvua odotetaan tulevaisuudessa myös sieltä.

Yhtiö hakee venäläisiä asiakkaita painottamalla suomalaista laatua ja turvallisuutta. Hyksin erottuu Aaltosen mukaan muista venäläisasiakkaista kilpailevista sillä, että sairaala tarjoaa yliopistotasoista hoitoa, jota ei Suomesta saa paria ortopedian yksityissairaalaa ja yhtä sydänsairaalaa lukuun ottamatta.

Yhtiöllä on palvelujen jälleenmyyjiä Venäjällä ja se mainostaa itseään jonkin verran venäläismediassa.

– Annamme asiakaspalvelua venäjäksi, lisäksi klinikoilla on jo paljon venäjäntaitoista henkilökuntaa.

Liikevaihto kasvussa

Hyksin pyrkii nostamaan vastaanottokäyntien määrää niillä erikoisaloilla, joilla iltavastaanottoja ei julkisella puolella juurikaan ole.

– Tällainen alue on esimerkiksi hyytymishäiriöt. Pyrimme profiloitumaan ensisijaisesti niihin palveluihin, joita ei yksityisesti vielä ole saatavilla. Toivomme, että yksityissektori löytäisi palvelumme niin, että potilaita lähetettäisiin meille samoin kriteerein kuin heitä lähetetään julkiselle puolelle.

HUS:n hallituksen tiedotteessa HUS:n ostoiksi tänä vuonna määritellään kolme miljoonaa euroa eli kuusinkertaisesti viime vuoden toteutuma. Aaltonen oikaisee luvun.

– Tämän vuoden HUS-ostojen budjetti on oman palvelutuotannon osalta noin 1,5 miljoonaa euroa. Se tullaan näillä näkymin saavuttamaan, sillä kuukausittainen liikevaihto on jo huomattavasti korkeampi kuin viime vuonna.

Aaltosen mukaan kysyntää on enemmän kuin Hyksin voi palveluja tarjota.

– HUS:n tuotantokapasiteetti on edelleen ongelmamme. Hyvällä kasvu-uralla pysymme kuitenkin, Aaltonen uskoo.

Hyksin Oy:n omistavat HUS (70 %), Invalidisäätiö (20 %) ja eläkevakuutusyhtiö Varma (10 %).

Jaana Ahlblad
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030