Ajan­kohtai­sta

Taloudellinen taantuma on lisännyt itsemurhia

Itsemurhat vähenivät Euroopassa vuoteen 2007. Talouskriisin aikana itsemurhaluvut alkoivat kasvaa. Suomessa, Ruotsissa ja Itävallassa itsemurhat eivät ole kuitenkaan lisääntyneet.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_musta_masennus-2.jpg

Taantuman vuoksi on tullut 10 000 itsemurhaa lisää, kertoo British Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistu tutkimus. Tutkijat analysoivat itsemurhien määriä 24 EU-maassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Asiasta kertoi BBC.

Itsemurhat vähenivät Euroopassa vuoteen 2007 asti. Talouskriisin aikana itsemurhaluvut alkoivat kasvaa. Vuoteen 2009 mennessä itsemurhat lisääntyivät 6,5 %.

Itsemurhat olivat jo lisääntymässä Yhdysvalloissa, ja taantuman aikana vauhti kiihtyi. Myös Kanadassa itsemurhat lisääntyivät merkittävästi, kun taantuma alkoi vuonna 2008.

Työttömäksi jääminen, kodin menettäminen ja velkaantuminen olivat itsemurhien suurimmat riskitekijät.

Suomessa, Ruotsissa ja Itävallassa itsemurhat eivät ole kuitenkaan lisääntyneet taantuman aikana.

– Tämän vuoksi herää kysymys, onko itsemurhien kasvu ollut väistämätöntä, toteaa Oxfordin yliopiston tutkija Aaron Reeves.

Ulla Toikkanen
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030