Ajan­kohtai­sta

Budjettileikkuri 
iskee rokotuksiin

Suomi leikkaa ensi vuoden rokotusvaroista kolme miljoonaa euroa. Rokotusasiantuntijat ja valtiovarainministeriö ovat eri mieltä siitä, vaarantuuko jo kansanterveys.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/rokotehankinnat2_pm.jpg

Suomi leikkaa ensi vuoden rokotusvaroista kolme miljoonaa euroa. Rokotusasiantuntijat ja valtiovarainministeriö ovat eri mieltä siitä, vaarantuuko jo kansanterveys.

Rokotus- ja infektioasiantuntijat ovat huolissaan hallitusohjelmaan kirjatusta kansallisen rokotusohjelman kehittämisestä. Tavoitteena on ollut puutiaisaivokuumerokotusten laajentaminen Simoon ja Paraisille sekä lasten vesirokkorokotusten lisääminen yleiseen rokotusohjelmaan.

– Lasten vesirokkorokotuksen laajentamista on suositettu rokotusohjelmaan jo useamman vuoden ajan. Se on kustannusvaikutuksiltaan ”nollarokote”, sillä terveydenhoitokulujen säästö kompensoisi kulut, sanoo kansallisen rokotus­asiantuntijaryhmän puheenjohtajuuden jättävä professori Matti Korppi Tampereen yliopistosta.

Terveydenhuollon palveluja vaatineita vesirokkotapauksia on vuosittain noin 5 300. Vuosina 1996–2005 vesirokkoon kuoli 14 ihmistä. Rokotuksen vuosikulut olisivat noin 4,5 miljoonaa euroa. Vesirokon aiheuttamat terveydenhuollon kulut ovat noin 3,5 miljoonaa euroa.

Korppi muistuttaa, että suorien kulujen ja inhimillisen kärsimyksen lisäksi vesirokon taloudelliset kerrannaisvaikutukset ovat huomattavat. Vesirokko aiheuttaa perheissä useiden vuorokausien poissaoloja töistä sekä muita kustannuksia. Sairastamisen siis maksavat osittain myös suomalaiset työnantajat.

Eikö vesirokkorokote olisi kansan­taloudenkin kannalta hyvä vaihtoehto?

– Valtiontalouden kehyspäätöksen valmistelussa on ehdotusta viimeksi pohdittu. Elämme taloudellisesti vaikeita aikoja, jolloin joudutaan punnitsemaan jokaisen uuden ratkaisun seurauksia myös tulevaisuudessa. Laskelmat kulusäästöistä ovat kuitenkin aina arvioita, vastaa valtiovarainministeriön budjettineuvos Jouko Narikka.

Pneumokkirokote kallistuu

Vuoden 2015 talousarvioesityksen kertaluontoinen leikkaus supistaa rokotushankintoihin varatun määrärahan 19,9 miljoonaan euroon.

Narikan mukaan muun muassa aiempien rokotehankintojen onnistuneista kilpailutuksista on kertynyt 30 miljoonaa euroa siirtymävaroja, joita ei kuitenkaan voida käyttää rokotusohjelman lisäyksiin.

Narikka muistuttaa, että rokotusohjelmaa on kehitetty hallitusohjelman mukaisesti, kun pienten lasten pneumokokkirokotukset ja tyttöjen HPV-rokotukset on käynnistetty.

Pneumokokkirokotetta saatiin kahtena viime vuonna noin puoleen hintaan, koska lääkeyhtiöllä oli tutkimusintressi Suomessa. Rokotusasiantuntijat pelkäävät, että tutkimuksen päättyessä ensi vuoden rokotteita ei enää saada yhtä edullisesti.

Ulla Järvi
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030