Ajan­kohtai­sta

Paperittomien terveydenhuolto ei toteudukaan

Eduskunta ei ehdi hyväksyä hallituksen esitystä paperittomien terveydenhuollon laajentamisesta.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/sairaala_kuvitus-8737-1.jpg

Eduskunta ei ehdi hyväksyä hallituksen esitystä paperittomien terveydenhuollon laajentamisesta. Niinpä laki raukeaa.

Lakiesitystä käsiteltiin eduskunnassa eilen. Kansanedustaja Kari Rajamäki (sd) esitti lain jättämistä pöydälle ensi perjantaihin saakka. Rajamäen esitys meni läpi, kun edustaja Hanna Mäntylä (ps) asettui tukemaan sitä.

Eduskunnan viimeinen äänestys käydään lauantaina. Se tarkoittaa, ettei eduskunta ehdi hyväksyä lakia, ellei ylimääräisiä istuntoja järjestetä.

Rajamäki on aiemminkin vastustanut paperittomien terveydenhuollon laajentamista, toisin kuin SDP, joka on hallituspuolueena ollut ajamassa lakiesitystä. Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto on vaatinut sosialidemokraateilta selitystä Rajamäen toiminnasta. Hän pitää ennenkuulumattomana, että hallituspuolueen kansanedustaja asettuu poikkiteloin hallituksen yksimielisenä esityksenä ajaman lakiehdotuksen tielle.

Sekä perustuslakivaliokunta että sosiaali- ja terveysvaliokunta puolsivat lain hyväksymistä.

Lääkäriliitto oli hallituksen esityksen kannalla

Lääkäriliitto on pitänyt hallituksen esityksen mukaista uudistusta välttämättömänä. Liiton kannanoton mukaan tämänhetkinen tilanne on vastoin Suomen hyväksymiä ihmisoikeussopimuksia ja lääkärin etiikkaa.

Liitto painottaa kannanotossaan, ettei ole lääkärin tehtävä huolehtia, kuka Suomessa oleskelee. Lääkärin eettinen velvollisuus on hoitaa potilasta yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Hertta Vierula
Vesa-Matti Väärä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030