Ajan­kohtai­sta

Nivelreuman hoidossa muistettava liitännäissairaudet

Liitännäissairaudet kuormittavat nivelreumapotilaita jo taudin varhaisvaiheessa.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_A26183632_4099x2622.jpg

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan liitännäissairaudet kuormittavat nivelreumapotilaita jo tautia diagnosoitaessa. Siksi huolellinen liitännäissairauksien kartoitus, ehkäiseminen ja hoito ovat tärkeitä jo nivelreuman varhaisvaiheessa.

LK Anne Kerolan väitöstutkimus perustui kansallisiin rekisteriaineistoihin. Selvisi, että sepelvaltimotaudin ja kilpirauhasen vajaatoiminnan (hypotyreoosin) riski oli nivelreumapotilailla lisääntynyt jo taudin alkaessa.

Vuosina 2000–2007 Suomessa diagnosoitujen 7 209 nivelreumapotilaan joukossa sepelvaltimotauti oli jo diagnosointihetkellä 10 % ja kilpirauhasen vajaatoiminta 50 % yleisempi kuin ikä- ja sukupuolijakaumaltaan vastaavassa Suomen väestössä keskimäärin.

Liitännäissairauksien suhteellinen riski näytti olevan erityisen korkea nuoremmissa ikäryhmissä. Kilpirauhasen vajaatoiminta oli jopa 2,5 kertaa yleisempi 20–49-vuotiailla naispuolisilla nivelreumapotilailla kuin samanikäisessä suomalaisessa naisväestössä.

– Tutkimustulosten valossa rutiininomainen sydän- ja verisuonitautiriskin arvio kannattaisi tehdä nivelreumapotilaille jo taudin toteamisvaiheessa, ja heiltä olisi hyvä määrittää herkästi myös kilpirauhasarvot, väittelijä toteaa.

Vaikka itse nivelreuma aiheuttaa edelleen valtaosan nivelreumapotilaiden työkyvyttömyyseläkkeistä, myös psykiatrisilla sairauksilla ja sydänsairauksilla on merkitystä potilaiden työkyvyn kannalta: 7 831 työikäisen nivelreumapotilaan joukossa nivelreuman aiheuttamien työkyvyttömyyseläkkeiden ilmaantuvuuskertymä oli yhdeksän vuoden seurannassa 12 %. Psykiatristen sairauksien ja sydän- ja verisuonitautien kohdalla vastaavat luvut olivat pienemmät, 1,3 % ja 0,5 %. Huomattavaa oli se, että sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttaman työkyvyttömyyden riski oli kuitenkin lähes kaksinkertainen väestötasoon verrattuna.

LK Anne Kerola väittelee 6. toukokuuta 2015 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Epidemiology of comorbidities in early rheumatoid arthritis with emphasis on cardiovascular disease".

Lähde:
Helsingin yliopisto

Kuva:
Panthermedia

Juttu on julkaistu Potilaan Lääkärilehdessä 28.4.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030