Kollegoiden 
tuki selättää
 epävarmuuden

- Mielikuvitus tekee tepposet. Sitä ajattelee, että virhe voi johtaa ketjuun, että koko universumi räjähtää, Miska Laakso muistelee paniikkia ennen ensimmäistä vastaanottokertaa.

http://www.laakarilehti.fi/pics/erikajantunen2.jpg

Kaikki työskentelyään aloittelevat kandit pelkäävät virheitä. Pelot hälvenevät kokemuksen myötä, mutta sillä välin 
kannattaa tukeutua toisiin.

”Ensimmäinen ajatukseni oli, että ­minä varmaankin tapan jonkun vain siksi, ­että en ole oppinut jotain tärkeää.”

Tiedänkö ja osaanko riittävästi? Entä jos teen virheen? Miten selviän uudessa ympäristössä, jossa en tunne kollegoita enkä paikkoja? Kysymykset risteilevät lähes jokaisen työskentelyään aloittavan kandin päässä.

LL Maarit Nevalaisen väitöstutkimuksessa ilmeni, että kaikki kolmannen ja neljännen vuosikurssin opiskelijat pelkäsivät virheitä. Alussa oleva kandin kommentti on Nevalaisen tutkimus­aineistoista.

Viidennen vuosikurssin kandeista virheitä pelkäsi 86 prosenttia, ja alle viisi vuotta työskennelleistä lääkäreistä noin 70 prosenttia. Viiden vuoden jälkeen valmistumisesta epävarmojen osuus laski alle puoleen.

– Viisi vuotta näyttäisi olevan jonkinlainen rajapyykki. Sen jälkeen on tyypillisesti jo rennompi tekemään töitä, to­teaa Nevalainen.

Tämä ei liiemmin lohduta ensimmäistä vastaanottoaan jännittävää kandia. Onneksi on keinoja, joilla epävarmuutta voi lieventää.

Oikotietä kannattaa hyödyntää

”Potilaan tutkimiseen liittyviä asioita on niin lukuisia, että on ihan pää täynnä kaikenlaista. Yrittää osata ulkoa ­asioita, mitä pitäisi muistaa kysyä potilaalta ja mitä pitäisi tehdä. ­Kuitenkin on tunne, että pitäisi osata käyttää myös tervettä järkeä. 
Ehkä tilanne paranee sitä mukaa, 
kun ­kokemus lisääntyy.”

Nevalaisen mukaan epävarmuuden selättämisessä keino numero yksi on, että uskaltaa konsultoida. Vaikka tiedon etsiminen tuo tutkitusti varmuutta, ei osaaminen kartu hetkessä.

– Jos kandina käyttää kaiken vapaa-­aikansa uuden tiedon hankkimiseen, stressaantuu liikaa. Oikotie on se, että kysyy vanhemmalta kollegalta.

Myös tutustuminen työkavereihin helpottaa stressiä. Kokeneet hoitajat saattavat tuntea hyvin alueensa potilaat. Kun suhteet ovat hyvät, apua on helppo pyytää.

– Luo yhteistyöverkostoja ja käy välillä kahvilla. Tiedän, että aina ei ehdi, mutta pyri siihen.

Mielikuvitus tekee tepposet

Television Kandit-sarjasta tuttu, kohta valmistuva lääkäri Miska Laakso muistaa hyvin paniikin ennen ensimmäistä vastaanottokertaa.

– Odottaminen oli pahinta. Mielikuvitus tekee tepposet. Sitä ajattelee, että oma yksittäinen virhe voi johtaa sellaiseen ketjuun, että koko universumi räjähtää.

Jälkikäteen ajatellen Laakson ensimmäinen potilas oli helppo tapaus: sy­dämen vajaatoimintaa ja turvotusta jaloissa.

– Mutta kyllä siinä pitkään pähkäilin ja ähkin, mitä pitäisi tehdä.

Laakson mukaan kandit kyllä tietävät, että apua saa – mutta sitä ei ole aina helppo pyytää. Potilaan edessä voi tuntua nololta soittaa kollegalle tai katsella tietoa Terveysportista. Tosin Laakso huomasi, ettei se ole potilaiden mielestä huono juttu.

– Se hoituu samalla, kun potilas kertoo asioita. Sanon vaivihkaa, että anteeksi, nyt tarkistan täältä, mikä on viimeisin tieto.

Potilaat ovat tyytyväisiä paneutumiseen

Nevalainen on työskennellyt lääkärinä yli 15 vuotta. Yksikään potilas ei ole sanonut, että etkö tuota osaa, kun hän on kertonut katsovansa tietokannoista ­uusinta tietoa asiasta.

– Kokemukseni mukaan potilaat ovat päinvastoin iloisia, kun lääkäri osoittaa olevansa kiinnostunut heidän vaivoistaan.

Myös kollegan konsultointi on monen potilaan mielestä hyvä asia. Etenkin jos sen markkinoi siten, että tämä on kyseisen oirealueen asiantuntija.

– Kyllä me vanhemmatkin kollegat konsultoimme. Saatan sanoa, että soitetaanpa kirurgille, joka tietää tästä aiheesta enemmän kuin minä.

Nevalainen on huomannut, että po­tilaat ovat nuoria kollegoita kohtaan hieman tavanomaista suopeampia. He ymmärtävät, että nuoret vasta opette­levat.

– Kandi voi hyvin sanoa, että olen ollut täällä vasta vähän aikaa, jos siltä tuntuu ja potilas vaikuttaa vastaanottavaiselta.

Tiedon puute ei huononna

Vastikään lääkärinpaperit saanut Erika Jantunen vahvistaa, että potilaat ovat nuoria lääkäreitä kohtaan ymmärtäväisiä.

– Toisaalta potilas myös kuuntelee, kun saat otteen hommasta ja tajuat, ­mikä hänellä on ja miten voit häntä auttaa.

Toki Jantusen kohdalle on jo osunut vaikeitakin persoonia.

– Niistä selviää, kun myötäilee, mutta pitää silti oman päänsä.

Jantusen mukaan vertaistuki helpotti merkittävästi kandiaikaa. Seinän takana työskennelleen toisen kandin kanssa saattoi keskustella ja konsultoida potilaista.

– On tärkeää tajuta, että jos en tiedä jotain, se ei tee minusta huonoa lääkäriä. Kaikilla on omat vahvuutensa, joku osaa paremmin ihotaudit, toinen sisätaudit.

Vertaistuen hyödyntämisen lisäksi Jantusella on tuleville kandeille neuvo: soita, soita ja soita. Ongelmineen ei kannata jäädä yksin.

Ei mikään Bond-elokuva

”Tullaan lomalapun vuoksi ­ensimmäisenä kuumepäivänä. Eihän silloin voi tietää, miten tauti kehittyy.”

Nevalaisen mukaan yksi hyvä neuvo epävarmuuden edessä on hidastaa tahtia. Silloin ehtii paremmin ajatella asioita ja voi löytää uusia näkökulmia.

– Liika kiire lisää virheitä ja tekee epävarmaksi. Ei muista tutkia, hoitaa ja selvittää kaikkia asioita.

Myös Miska Laakso on huomannut, että kannattaa antaa itselleen aikaa.

– Vastaanotolla ei ole samanlainen tilanne kuin James Bond -elokuvassa, jossa tulee joku juttu ja pitää toimia heti.

Toisaalta useita tauteja ei pystytä vielä varhaisessa vaiheessa tunnistamaan. Siksi ei kannata soimata itseään liikaa, jos tauti jää huomaamatta. Niin saattaa käydä kokeneellekin lääkärille.

Täydellinen ei tarvitse olla

Laakson mukaan Kandit-ohjelman kuvauksilla oli siinä mielessä hyvä vaikutus, että omia päätöksiä tuli kyseenalaistettua vielä toistamiseen.

– Etenkin jos väsyttää, tyytyy mieluusti helpoimpaan vaihtoehtoon, jotta pääsee takaisin nukkumaan. Pitäisi kuitenkin välttää menemästä siihen ansaan, harkita vielä kerran ja hoitaa tapaus ammattitaitoisesti.

Laakso sai ennen ensimmäistä vastaanottokertaansa hieman kokeneemmalta kandikollegaltaan humoristisen kommentin: älä stressaa, kaikki siellä kuitenkin säätää ja kynäilee.

– Ei tarvitse olla täydellinen. Sinne mennään oppimaan ja tekemään työtä parhaansa mukaan.

Varmuus tulee asteittain

Erika Jantunen muistaa, miten pihalla koki olevansa ensimmäisen potilaan kohdalla. Tämä tarvitsi C-lausunnon, mikä vaati monimutkaisia selvityksiä.

– En tiennyt, mitä pitää kysellä ja laittaa lausuntoon. Pelotti, että en pysty auttamaan potilasta, kun en tiedä kaikkia Kelan kiemuroita.

Jantunen sai potilastapaamisen jälkeen tutorlääkäriltä apua C-lausunto­kaavakkeen täytössä. Parissa viikossa alkoi tulla jo hieman varmuutta työskentelyyn.

Miska Laakson mukaan varmuus kertyy asteittain. Toinen potilas on jo paljon helpompi, toinen päivä on helpompi, toinen viikko, kuukausi.

Laakso sai ensimmäisen kandikesän jälkeen vinkin, että kannattaa tiedos­-taa, mitä ei osaa, ja tunnistaa heikkou­tensa.

– Minulla on suhteellisen vahva supliikkitaito. Kun ei osaa jotain, tulee kiusaus ryhtyä juttelemaan mukavia. Potilaat pitää kuitenkin hoitaa lääketieteellä eikä puhumalla.

Virheistä kannattaa puhua

”Keskustelen virheistä puolisoni kanssa.”

”Kaverikollegan kanssa läpikäyminen riittää.”

”Mietin, miten toimin jatkossa ­vastaavassa tilanteessa.”

Kaikille sattuu virheitä. Nevalaisen mukaan olisi hyvä, että niistä keskusteltaisiin – syyllistämättä.

– Usein virheisiin liittyy systeemi­tason ongelmia, kuten vikaa tietokoneohjelmissa tai informaatiokatkoksia. Siksi ne kannattaisi selvittää.

Väitöstutkimuksen perusteella vain harva lääkäri yrittää etsiä virheelle syytä työyhteisöstä. Virheet ovat lääkäreille iso stressinaihe, ja asiaa puretaan tyypillisesti läheisten ja kollegoiden kanssa. Moraali on korkea, ja ani harva yrittää salata virheen.

Nevalaisen mukaan tutkimustuloksissa näkyi pieni sukupolviero. Nuoremmat lääkärit myönsivät herkemmin virheen potilaalle, vanhemmat kollegat pyysivät helpommin anteeksi.

– On tärkeää sanoa potilaalle, että olemme pahoillamme. Virheitä ikävä kyllä vain sattuu ja teemme parhaamme, että näin ei kävisi uudelleen.

Teoriasta käytäntöön

”Olen huomannut, että melkein kaikki potilaat suhtautuvat minuun kuin olisin kuka tahansa sairaalan henkilö­kunnasta. Suurin osa suhtautuu ­minuun sillä tavoin, kuin olisin jo lääkäri.”

Nevalaisen mukaan nuoren lääkärin kannattaa jännityksestä huolimatta ajatella myös niin, että työn syrjään pääsy on kivaa. Hän itse muistaa, miten hauskaa oli työskennellä vastavalmistuneena lääkärinä ensimmäisessä työpaikassa. On hienoa päästä treenaamaan käytännössä sitä, mitä on opetellut teoriassa.

– Suurin osa potilaista tulee lääkärin vastaanotolle ongelmansa kanssa ja haluaa siihen apua. Useimmat ovat valmiita tekemään yhteistyötäkin lääkärin kanssa, jotta homma menisi hyvin.

Kandi, aloittaessasi 
kysy nämä:

· Ketä voin konsultoida, kuka on tutorlääkäri? Kuka on tarvittaessa tutorlääkärin sijainen? Entä ketä 
konsultoin päivystysaikana?

· Missä on mitäkin työpisteitä? Keneltä 
saan neuvoja käytännön asioissa?

· Missä on laboratorio ja lähin röntgen? 
Mitä tutkimuksia saa päivystysaikaan?

· Onko käytössä työparisysteemi? Miten se toimii?

· Missä on tukisairaala?

· Käykö terveyskeskuksessa sairaalalääkäreitä konsultoimassa?

· Millaiset ovat lähetekäytännöt?

Eväitä epävarmuuden selättämiseen:

· Tutustu toimintaympäristöön tarkasti etukäteen.

· Uskalla aina konsultoida, jos olet epävarma.

· Keskustele työkaverien kanssa ja hae vertaistukea.

· Etsi tietoa, se vähentää epävarmuutta. 
Käy kursseilla, lue lisää Terveysportista ja muista tietokannoista sekä Lääkäri­lehdestä.

Moni asia aiheuttaa epävarmuutta (eurolääkäreiden ja heidän ohjaajiensa kommentteja)

”Jatkuvasti vaihtuvat kollegat ja sairaan­hoitajat.”

”Toiselta lääkäriltä ”kesken olevan potilaan” hoidon ja tutkimusten jatkaminen.”

”Epävarmuus hoitoonohjauksessa. Monta asiaa yhtä aikaa samalla vastaanotolla.”

”Kieli ja kulttuurierot.”

”Huono konsultaatio saattaa johtaa harhaan, jollei ei konsultoiva kuuntele tapausta riittävän hyvin.”

Mari Heikkilä
Kuva: Laura Vesa, kuvassa Miska Laakso ja Erika Jantunen.

Tekstissä olevat sitaatit ovat Maarit Nevalaisen väitös­kirjasta ja vielä julkaisemattomasta tutkimusaineistosta sekä artikkelista Nevalainen MK, Mantyranta T, 
Pitkala K.H. Facing uncertainty as a medical student 
– A qualitative study of their reflective learning diaries and writings on specific themes during the first clinical year. Patient Educ Couns 2010;78:218–223.

Lue lisää Medisiinariteemasta perjantaina 8.5. ilmestyvästä Lääkärilehdestä 19/2015.