Ajan­kohtai­sta

Uusi kolumnisti tarttuu terveysjournalismiin

Ulla Järvi toivoo lääkäreiltä ja tutkijoilta entistä aktiivisempaa roolia mediassa.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/ullajarvi_220415_2.jpg

Kolumnistina tässä numerossa aloittava Ulla Järvi ei suinkaan ole uusi tuttavuus lukijoille. ­Salossa asuva filosofian tohtori ehti työskennellä Lääkärilehden toimittajana 15 vuotta kunnes siirtyi viime marraskuussa Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeriksi.

Lisäksi Järvi on jäsenenä Julkisen sanan neuvostossa, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa sekä puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.

– Siirryin siis uutistoimittajan arjesta alan edunvalvonnan puolelle. Vaihdos tuntui luontevalta, sillä olen ollut ikäni mukana järjestötoiminnassa. Intohimoani tiedeviestinnän tutkimusta aion jatkaa harrastuksena muiden töiden ohessa – kuten tein jo Lääkärilehden vuosina, Järvi kertoo.

Kolumneissaan hän lupaa tarkastella kriittisinkin äänenpainoin terveysjournalismin ja tiedeviestinnän ilmiöitä.

Lääkärit aktiivisempaan 
rooliin mediassa

Ulla Järven mukaan suomalainen terveysviestintä on pääosin varsin asiallista. Huolestuttavia piirteitä on silti havaittavissa.

– Esimerkiksi vaihtoehtohoidoista julkaistaan juttuja, jotka eivät millään muotoa täytä laadukkaan journalismin kriteereitä. Eihän kukaan liikennetoimittaja esittäisi, että dieselautoon voi aivan hyvin tankata halutessaan ysivitosta. Terveysasioissa lukijoille kuitenkin väitetään mitä sattuu yksittäisten mieli­piteiden pohjalta.

Järvi toivookin lääkäreiltä ja tutkijoilta entistä aktiivisempaa roolia mediassa. Lääketieteellinen näkökulma olisi osattava muotoilla mahdollisimman ymmärrettäviksi ja siten houkutteleviksi viesteiksi.

Mari Vehmanen
kuva: Mikko Käkelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030