Kollegiaalisuus on enemmän kuin työtoveruutta

Onko kollegiaalisuus katoamassa lääkärikunnan kasvaessa ja tehtävien eriytyessä?

http://www.laakarilehti.fi/pics/CI2A7289.jpg

Onko kollegiaalisuus katoamassa lääkärikunnan kasvaessa ja tehtävien eriytyessä?

Epäkollegiaalinen käytös murentaa koko lääkärikunnan ­uskottavuutta, muistuttaa Lääkäriliiton varapuheenjohtaja, työterveyshuollon erikoislää­käri Kari-Pekka Martimo.

Epäkollegiaalista käytöstä on esimerkiksi niin yksittäisten kollegoiden kuin eri lääkäriryhmienkin julkinen arvos­telu. Epäkollegiaalisuutta on myös se, ettei toisen lääkärin virheisiin tai asiattomuuteen millään tavoin puututa.

– Lääkärikunnan kasvu ja erikoisalojen pilkkoutuminen yhä pienemmiksi uhkaavat yhtenäisyyttä. Nyt on erityisen tärkeää pitää kiinni lääkäreiden yhtenäisyydestä, ettemme heikennä professiota sisältäpäin.

Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden mukaan toisen lääkärin tekemiä ratkaisuja ei pidä potilaan kuullen arvostella. Entä jos huomaa potilasta hoidetun ­aivan eri periaattein, kuin itse toimii – vaikkapa hoitosuositusten tai koululääketieteen oppien vastaisesti?

– Minusta toisen lääkärin tekemisiä ei pidä millään lailla selitellä. Voi vain sanoa, että oma ratkaisuni on tietojeni ja taitojeni valossa tämä.

Ongelmien lakaiseminen maton alle ei ole sekään hyvä vaihtoehto. Martimon mielestä lääkärien välisistä risti­riidoista pitää puhua – mutta mieluiten profession sisällä ja syyllistämättä.

– Henkilökohtaisuudet on unohdettava.

Yleiset ongelmat 
uhkaavat henkilöityä

Martimo pohtii, että kiusaus leimata muita kasvaa, kun terveydenhuollossa ollaan tiukoilla. Syylliseksi voivat löytyä nuoret ja kokemattomat tai vanhat ja urautuneet. Ehkä ongelmien takana ovat ”aina äitiyslomaa pitävät tai osa-­aikatöitä tekevät” naiset. Ehkä syynä ovat ”rahanahneet” yksityislääkärit, ”ylimieliset” erikoissairaanhoidon lääkärit, ”kieltä taitamattomat” maahanmuuttajalääkärit tai ”tumpelot” terkkarilääkärit.

– Monissa tilanteissa koettujen ongelmien takana on järjestelmän toimimattomuus. Resurssit pienenevät ja haasteet kasvavat. Toista lääkäriä ei pidä syyttää siitä, mikä ei ole hänen syynsä, Martimo sanoo.

Myös Mikkelin keskussairaalan päivystysosaston osastonylilääkäri Santeri Seppälä on huomannut, että eri lääkäriryhmien välillä on epäluuloja. Ne voivat purkautua harkitsemattomina sanoina tai näkyä jokapäiväisessä elämässä.

– Ei ole kovin kollegiaalista, jos eri erikoisalojen edustajat istuvat tauoilla omissa pöydissään ja väärään pöytään eksyneitä karsastetaan.

Nuoret lääkärit pulassa

Seppälä kokosi muutama vuosi sitten Nuori Lääkäri -lehteen kokemuksia epäkollegiaalisuudesta. Hänen mukaansa eniten epäkollegiaalisuudesta kärsivät nuoret lääkärit.

– Opintojen aikana luvataan, että ­ammattikunta pitää toisistaan huolta kollegiaalisesti. Todellisuus osoittautuu kuitenkin usein toisenlaiseksi.

Myös muut haastateltavat muistavat epäkollegiaalisuuden kokemuksia nimenomaan uran alkuvaiheilta. Aina ­kokeneemmat lääkärit eivät jaksa olla asiallisia. Pahimmillaan nuoren lääkärin taidot asetetaan kyseenalaisiksi muiden kuullen.

Seppälän mielestä paras lääke olisi se, että itse kukin pohtisi omaa käytöstään. Jokainen on joskus tarvinnut tai tulee luultavasti vielä joskus tarvitsemaan muiden apua. Toisen asemaan asettu­minen auttaa.

– Lääkäriyttä opitaan pitkälle kisällimeiningillä. Myös asenteet siirtyvät mallioppimisen kautta, muistuttaa yleislääketieteen professori Elise Kosunen Tampereen yliopistosta.

Valitse sanasi huolella

Ei kollegiaalisuus silti haastateltujen mielestä kriisissä ole. Lääkärit ovat yhtenäisempiä ja harmonisempia kuin moni muu ammattiryhmä.

– On kuitenkin hyvä muistaa, ettei nykyinen olotila ole itsestäänselvyys. Kollegiaalisuutta pitää vaalia ja kehittää, Kari-Pekka Martimo sanoo.

Kollegiaalisuutta epäillään joskus lääkäreiden tavaksi suojella toisiaan ja peitellä toistensa virheitä. Kaksi vuotta sitten uusituissa kollegiaalisuusohjeissa painotetaan, että toisen lääkärin virheisiin ja esimerkiksi päihteiden käyttöön on puututtava. Miten se onnistuu? Santeri Seppälällä on siitä kokemuksia.

– Kaikki riippuu siitä, miten sanansa valitsee. Toisen luokse voi mennä mahdollisemman tasavertaisena ja esittää asiansa arvostavasti, vaikka kysymyksessä olisi hankala asia. Ei se minusta ole vaikeaa.

Luottamusneuvosto 
on viimeinen oljenkorsi

Kun asiat menevät työyhteisössä lääkä­rien välillä niin pahasti solmuun, etteivät ne ratkea esimiehen tai luottamusmiehen tuella, apu voi löytyä Lääkäri­liitosta.

Varatoiminnanjohtaja Hannu Halilan ratkottavaksi päätyy kollegiaalisuusriita muutaman kuukauden välein. Jos yhteisymmärrystä ei näissäkään neuvotteluissa saavuteta, asia voi edetä toiminnanjohtajan päätöksellä luottamusneuvostolle.

Neuvosto voi antaa varoituksen tai ­äärimmillään ehdottaa liiton hallitukselle, että jäsenelle annettaisiin julkinen ­varoitus tai hänet erotettaisiin liitosta. Luottamusneuvostoon asti asiat etenevät harvoin.

Silloin kun epäkollegiaalisuus on toisten lääkäriryhmien leimaamista julkisuudessa, puuttuminen on vaikeampaa.

– Lääkäriliitto on joskus ottanut julkisuudessa kantaa lääkäreiden puolesta, kun heitä on julkisuudessa leimattu kohtuuttomasti, Kari-Pekka Martimo muistelee. ●

Lainaukset ovat 
Lääkäri 2013 -tutkimuksesta, jonka osana lääkärit arvioivat avoimella palautteella ­kollegiaalisuutta ja sen ­kehittämistä. Tutkimuksen toteuttivat Lääkäriliitto sekä Tampereen ja 
Itä-Suomen yliopistot.

Kuuluuko kollegiaalisuus 
vain lääkäreille?

Kollegiaalisuus nousee lääkärien yhteisestä arvopohjasta ja pitkien opintojen tuomasta samankaltaisesta ajattelutavasta. Tai sitten kollegiaalisuus koskee kaikkia terveydenhuollon ammattilaisia.

Haastateltavat tulkitsevat asiaa hiukan eri tavoin. Kaikkien mielestä tarvitaan lääkärien keskinäistä kollegiaalisuutta: toisten lääkäreiden tukea lääkäriksi kasvamiseen ja keskinäistä kunnioitusta ammattikunnan sisällä.

– Minusta lääkärien välinen kollegiaalisuus on sellaista henkistä tukea ja toverillisuutta, 
joka on vähän enemmän kuin pelkkää työtoveruutta. Mutta kyllä päivystyksessä on läsnä myös voimakas moniammatillinen kollegiaalisuus, Santeri Seppälä pohtii.

Kari-Pekka Martimo on valmis jakamaan kollegiaalisuuden kahteen osaan: aatteellinen kollegiaalisuus kuuluu vain lääkäreille. Kun terveydenhuollon eri ammattiryhmät yhdistävät voimansa potilaan hyväksi, kollegiaalisuutta tunnetaan ammattirajojen yli. Kollegiaalisuuden ei kuitenkaan pitäisi työyhteisössä olla poissulkevaa.

– Suomessa eri ammattiryhmien väliset raja-aidat ovat onneksi matalat.

Hertta Vierula
Kuva: Mikko Kankainen
Kuvassa Santeri Seppälä