Ajan­kohtai­sta

Tieto ammattitoiminnan rajoituksista jaetaan EU:ssa

Sähköisen hälytysjärjestelmän avulla tieto ammattitoiminnan rajoittamisesta leviää EU:n laajuisesti. Muitakin lakimuutoksia on tulossa.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_13793567_5616x3744.jpg

Sähköisen hälytysjärjestelmän avulla tieto ammattitoiminnan rajoittamisesta leviää EU:n laajuisesti. Muitakin lakimuutoksia on tulossa.

Viranomaisten on jatkossa ilmoitettava kolmen vuorokauden kuluessa muiden EU-maiden viranomaisille, kun terveydenhuollon ammattihenkilön toiminta kielletään tai sitä rajoitetaan.

Sähköisen hälytysjärjestelmän käyttöönotto on mukana hallituksen esityksessä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamiseksi.

Kaksoislaillistuksen poistamisen synnyttämä ongelma poistuu

Lakimuutoksella on tarkoitus muuttaa myös kaksoislaillistusta purkaessa syntynyt epäkohta. Joissain EU-maissa lääketiedettä opiskelevat suomalaiset ovat joutuneet vaikeaan tilanteeseen, kun he ovat opiskelumaassaan suorittaneet lääkärin koulutuksen, mutteivät ole saaneet ammatinharjoittamisoikeutta johtuen siitä, että sitä varten pitäisi olla opiskelumaan opintovaatimusten mukaan käytännön työssä tietty aika. Lakimuutoksen myötä toisessa EU- tai ETA-maassa opiskellut ja lääkärin perustutkinnon suorittanut henkilö voi saada Suomessa rajoitetun ammatinharjoittamisoikeuden kolmen vuoden ajaksi. Tänä aikana hän voi työskennellä lääkärin tehtävissä toisen, itsenäisesti ammattia harjoittamaan oikeutetun lääkärin johdon ja valvonnan alaisena.

Muutos koskee vain niitä, jotka ovat aloittaneet lääketieteen opinnot toisessa EU- tai ETA-maassa ennen vuotta 2012 ja jotka ovat opiskelleet maassa, joka edellyttää tutkinnon jälkeistä käytännön harjoittelua ennen ammatinharjoitusoikeuden myöntämistä.

– Tämä säännös rajoittuu siis vain niihin, joilla on ollut oikeutettuja odotuksia saada ammatinharjoittamisoikeus, sanoo neuvotteleva virkamies Eila Mustonen STM:stä.

Eurooppalainen ammattikortti ei vielä koske lääkäreitä

Lakimuutokset perustuvat pääosin ammattipätevyyden tunnustamista koskevaan direktiiviin tehtyjen muutosten täytäntöönpanoon.

Osana ammattipätevyysdirektiiviä otetaan käyttöön eurooppalainen ammattikortti. Tässä vaiheessa ammattikortti otetaan käyttöön sairaanhoitajan, proviisorin ja fysioterapeutin ammateissa. Ammattikortti on sähköinen todistus, joka helpottaa ammattipätevyyden tunnustamista toisessa EU- tai ETA-maassa.

Lääkäreille eurooppalainen ammattikortti olisi tulossa näillä näkymin vuonna 2018.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2016.

Hertta Vierula
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030