Ajan­kohtai­sta

Yli puolet kuntatyöntekijöistä tulee sairaana töihin

Terveydenhuollon työntekijät tulevat yleisimmin kipeänä töihin. Sairaana työskennellään keskimäärin 12 päivää vuodessa.

Yli puolet kunta-alan työntekijöistä on oman ilmoituksen mukaan työskennellyt sairaana viimeisen vuoden aikana. Sairaana työskenneltiin keskimäärin 12 päivää.

Yleisintä sairaana työskentely on terveydenhuollon työntekijöillä sekä nuorten keskuudessa. Myös erilaiset työhön liittyvät epävarmuustekijät ovat lisääntyneet kuntatyöntekijöillä.

Tulokset käyvät ilmi Kuntien eläkevakuutuksen Kuntatyö 2010 -tutkimuksen tuoreesta julkaisusta Kuntatyö murroksessa - miten jaksaa työntekijä?.

Tulosten mukaan lähes 30 prosenttia niistä, jotka eivät olleet vuoden aikana lainkaan sairauslomalla, olivat ilmoituksensa mukaan työskennelleet sairaana. Sairaana työskentely on pahimmillaan vakava terveysriski ja se voi aiheuttaa pidempiä sairauspoissaoloja kuin tarpeellinen sairausloma.

Myös valtaosa pitkillä sairauslomilla olleista oli työskennellyt sairaana, osa pitkiäkin aikoja.

– Näiden tulosten valossa vuoden 2007 alusta voimaantuleva vapaaehtoinen osasairauspäiväraha vaikuttaakin tarpeelliselta uudistukselta, sillä se voi hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa, Kuntien eläkevakuutuksesta todetaan.

Kuntatyö 2010 -tutkimus on työhyvinvointia käsittelevä pitkittäistutkimus, jonka kohteena ovat kaikkien kuntien henkilöstöasioista vastaavat sekä reilun 5 000 henkilön satunnaisotos kunta-alan työntekijöitä.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030