Ajan­kohtai­sta

Resveratroli suojaa diabetekselta ja liikapainolta

Viinirypäleistä saatava antioksidantti aktivoi aineenvaihdunnan säätelyä.

Resveratroli suojaa diabetekselta ja liikapainolta, kertoo tuore tutkimus. Resveratroli on antioksidantti, jota saadaan muun muassa viinirypäleistä.

Vaikutus perustuu siihen, että resveratroli aktivoi aineenvaihdunnan säätelyä vaikuttavaa SIRT1-geeniä.

Resveratroli paransi merkitsevästi mitokondrioiden toimintaa hiirillä, Tämä ilmeni muun muassa fyysisen suorituskyvyn huomattavana lisääntymisenä. Taustalla oli hapetusta säätelevien geenien aktivoituminen. Aine suojasi hiiriä myös liikapainoisuudelta ja paransi insuliiniherkkyyttä.

Tulokset osoittavat, että SIRT1-geenillä on tärkeä merkitys myös ihmisten energia-aineenvaihdunnan säätelyssä. SIRT1-geeniä aktivoivia aineita kehitetään jo tällä hetkellä tyypin 2 diabeteksen ja ylipainon hoitoon.

Strasbourgin, Kuopion ja Johns Hopkinsin yliopistojen sekä Bostonissa sijaitsevan Sirtris Pharmaceuticals -yhtiön tutkijoista koostuvan tutkimusryhmän artikkeli julkaistiin Cell-lehden verkkosivuilla. Suomesta tutkimukseen osallistui akatemiaprofessori Markku Laakso.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030