Ajan­kohtai­sta

Palveluseteli käyttöön myös kotisairaanhoidossa

Hallituksen esitys palvelusetelin käytön ulottamisesta kotisairaanhoitoon selkeyttää mm. kotona annettavan lääkehuollon järjestelyä.

Palvelusetelijärjestelmää esitetään laajennettavaksi niin, että palveluseteliä voisi käyttää kotisairaanhoitoon samoin perustein kuin sitä on voinut käyttää sosiaalihuollon palveluissa. Vuoden 2008 alusta palvelusetelillä voisi hankkia kotipalvelun ohella ja myös pelkästään erikseen lyhytaikaista tai jatkuvaa kotisairaanhoitoa. Hallitus päätti asiaa koskevien lakiesitysten sisällöstä torstaina 7. kesäkuuta.

Koska monet asiakkaat tarvitsevat sekä kotipalvelua että kotisairaanhoitoa, puolet kunnista on yhdistänyt ne kotihoidoksi. Palvelusetelijärjestelmän laajentamisen kautta kotisairaanhoito ja sen myötä kokonaisvaltainen kotihoito tulisivat palvelusetelilainsäädännön piiriin. Järjestelmä selkeyttäisi palvelusetelin käyttöä esimerkiksi kotona annettavaan lääkehuoltoon. Laajempi palvelusetelijärjestelmä on mahdollista ottaa kiinteäksi osaksi kunnan palvelustrategiaa ja kunnan järjestämisvastuulla olevaa palvelutoimintaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030