Ajan­kohtai­sta

Tiomersaalin haitoista ei näyttöä, mutta kiista jatkuu

Kiista rokotteiden säilöntäaineena käytetyn tiomersaalin yhteydestä neuropsykologisiin häiriöihin on jatkunut jo vuosikymmenen. Syy-yhteydestä ei ole saatu näyttöä, mutta oikeuskäsittelyt jatkuvat vielä pitkään.

Rokotteiden säilöntäaineena käytetyn elohopeaa sisältävän tiomersaalin haitallisuudesta ei ole tutkimuksissa saatu todisteita. Silti varsinkin rokotusten ja autismin yhteydestä väännetään kättä edelleen, tuomioistuimissa saakka. Aineen käytöstä on jo pitkälti luovuttu.

Yhdysvalloissa rokotusten haittavaikutuksista korvauksia maksavassa VICP-ohjelmassa päästäneen ensimmäisiin kannanottoihin aikaisintaan ensi vuonna; sinne on tehnyt valituksen yli 5 000 perhettä. Varsinaisissa oikeusasteissa käsittelyt eivät ole lähelläkään ratkaisua, arvioidaan New England Journal of Medicinessä julkaistussa kirjoituksessa.

Toisaalta Britanniassa on käynnissä kohun MPR-rokotusten (eivät sisältäneet tiomersaalia) ja autismin yhteydestä nostanutta Andrew Wakefieldiä vastaan prosessi, joka voi viedä häneltä lääkärinoikeudet.

Tutkimuksia valmistuu yhä

Laajat brittitutkimukset osoittivat jo vuonna 2004, ettei altistumisesta rokotteiden tiomersaalille ollut haittoja. Kohun alussa käynnistettyjä tutkimuksia valmistuu kuitenkin edelleen. Tuoreessa NEJM:ssä julkaistun amerikkalaisen kohorttitutkimuksen tulokset tukevat aiempia havaintoja.

Tutkimuksessa tehtiin 42 neuropsykologisen piirteen testaus 7–10-vuotiaille lapsille. 1 047 lapsen tutkimusjoukko kerättiin neljän terveydenhuolto-ohjelman asiakaskunnasta; tosin vain kolmasosa perheistä saatiin mukaan. Lapset olivat syntyneet 1993–97 ja heidän pikkulapsina rokotuksista saamansa elohopea-altistus laskettiin rokotustiedostoista, potilaskertomuksista ja vanhempien haastattelusta saaduista tiedoista.

Marianne Jansson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030