Ajan­kohtai­sta

Pfizer nousi tutkimusinvestoijien kärkeen

Yhtiö käytti tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeihin 5,8 miljardia euroa, mikä on enemmän kuin esimerkiksi Microsoftilla.

Lääkeyhtiö Pfizer satsasi viime vuonna eniten tutkimus- ja tuotekehitykseen, kertoo maailman 50 suurinta yritystä tarkasteleva Euroopan komission raportti.

Raportin mukaan yhtiö käytti tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeihin 5,8 miljardia euroa.

Viime vuonna listan kärjessä ollut Ford jäi nyt kakkoseksi. Viiden suurimman tuotekehittäjän joukkoon kuuluvat lisäksi Johnson&Johnson, Microsoft ja DaimlerChrysler.

– Uusien kliinisten tutkimusten määrä näyttää kasvavan ensi vuonna entisestään. Olemme saamassa Suomeen useita uusia kliinisiä tutkimuksia sekä yleisempiin että harvinaisempiin sairauksiin, Pfizer Oy:n lääketieteellinen johtaja Tom Wiklund sanoo.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030