Ajan­kohtai­sta

Suomalaiset lihovat, vaikka syövät terveellisemmin

Nuorten aikuisten painoindeksi nousee selvimmin. Kolesterolipitoisuudet ovat kuitenkin menossa hyvään suuntaan.

Suomalaiset lihovat edelleen, vaikka ruokavalio onkin muuttunut aiempaa terveellisemmäksi. Näin kertoo Kansanterveyslaitoksen FINRISKI- tutkimus.

Painonnousu on jatkunut tasaisesti vuosikymmeniä. Viimeisten viiden vuoden aikana miesten keskimääräinen paino on noussut 500 ja naisten 900 grammaa. Nuorten aikuisten painoindeksi nousee kaikkein selvimmin.

Miehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia. Lihavaksi määritellään joka viides suomalainen.

Kolesterolipitoisuus laskee

Suomalaisten kolesterolipitoisuus laski vuodesta 2002 keskimäärin 4,9 prosenttia. Kolesterolin keskiarvo oli tuolloin 5,51 mmol/l ja nyt 5,24 mmol/l.

Kolesterolin lasku on suurimmaksi osaksi kansalaisten parantuneen ruokavalion ansiota. Koulutusryhmien väliset erot ovat pieniä ja ne ovat jopa pienentyneet, erityisesti miehillä.

Suomalaisten verenpaine laski vuosikymmeniä vuodesta 1972. Uusimman tutkimuksen mukaan verenpaineen laskun on pysähtynyt. Syyksi arvellaan väestön lisääntynyttä alkoholinkäyttöä ja lihomista.

Kolesterolin suhteen suomalaisten koulutusryhmien väliset erot ovat pieniä, ja erityisesti miehillä ne ovat pienentyneet. Verenpaine taas on matalampi korkeasti koulutetuilla, eikä erossa ole suuria muutoksia aikaisempaan.

Sekä miesten että naisten tupakointi on edelleen laskusuunnassa. Ihmiset saavat ruokavaliostaan entistä vähemmät suolaa ja tyydyttyneitä rasvoja.

Kansaterveyslaitos toistaa FINRISKI-tutkimuksen viiden vuoden välein. Alkuvuodesta tehtyyn tutkimukseen osallistui 6 000 suomalaista viidellä alueella eri puolilla Suomea.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030