Ajan­kohtai­sta

Apteekkialan lakko laajenee taas

Farmasialiitto on valmis pitkään työtaisteluun.

Farmaseuttien työtaistelu laajenee taas maanantai-iltapäivällä, jolloin lakko koskettaa noin 60 prosenttia Suomen apteekeista.

Lähes kaikki apteekit ovat auki, mutta aukioloaikoja on supistettu.

Suomen Farmasialiiton ja Apteekkien työnantajaliiton sovittelut eivät edistyneet viime perjantaina, ja ne jatkuvat jälleen tiistaina. Neuvottelut ovat kestäneet jo kohta kaksi viikkoa.

– Olemme valmiita pitkään lakkoon. Työnantajapuoli ei ole toistaiseksi tullut mitenkään vastaan neuvotteluissa. Myöskään kuoppakorotuksiin ei ole otettu kantaa. Missään vaiheessa meille ei ole myöskään esitetty taloudellisia perusteita siitä, että vaatimiimme korotuksiin ei olisi varaa. Työnantajapuoli ei halua myöntää farmaseuttisen henkilöstön palkan jälkeenjääneisyyttä yksityisellä sektorilla, Suomen Farmasialiiton puheenjohtaja Inka Puumalainen sanoo.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030