Tieto syöpädiagnoosista pitää kertoa henkilökohtaisesti vastaanotolla
Kaino Tuominen sai tiedon eturauhasyövästään seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeen hän on miettinyt monta kertaa, miten syöpädiagnoosi pitäisi kertoa potilaalle.
http://www.laakarilehti.fi/pics/kainotuominen.jpg
Kaino Tuominen sai tiedon eturauhasyövästään seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeen hän on miettinyt monta kertaa, miten syöpädiagnoosi pitäisi kertoa potilaalle.
Tuominen oli hakeutunut PSA-testiin työterveyshuoltoon rintasyöpään sairastuneen vaimonsa mieliksi. Etsiessään tietoja omasta sairaudestaan vaimo löysi tietoa myös eturauhassyövästä ja sai patistelluksi miehensä testiin työterveyshuoltoon.
Soitto työterveyshuollosta tuli samana päivänä, jona Tuominen oli vienyt vaimonsa rintasyöpäleikkaukseen: voisitko tulla vastaanotolle huomenaamulla.
– Siinä romahti kerralla, se oli niin kova paikka, Tuominen sanoo.
Sen jälkeen hän onkin miettinyt, voisiko syöpädiagnoosin kertomiseen varautua ennakolta varaamalla potilaalle rutiininomaisesti kaksi vastaanottoaikaa – toinen kokeita, toinen tuloksen kuulemista varten. Silloin potilas ei joutuisi kuulemaan diagnoosiaan puhelimessa.
Jos kyse ei olekaan syövästä, jälkimmäisen ajan voisi peruuttaa ja ilmoittaa tiedon potilaalle puhelimitse.
– Potilaita, jotka ovat saaneet tiedon puhelimitse, on paljon, Tuominen sanoo.
Syöpä tuli puun takaa
– Miehelle syöpä tulee aina puun takaa. Ilmeisesti niin käy naisellekin, mutta mies ei ole koskaan pystynyt käsittelemään tai ei ole halunnut käsitellä tällaista sairautta, miettii eturauhassyöpäpotilaiden vertaistukitoiminnassa nyt aktiivisesti mukana oleva Tuominen.
Diagnoosin kuultuaan monet potilaat eivät hänen mukaansa muista vastaanotolla käydyistä keskusteluista juuri mitään:
– Kun potilaalle on sanottu, että näytteistä on löytynyt syöpäsoluja, ei mitään mene enää perille. Vaikka potilas keskustelee, hän ei tosiasiassa muista siitä mitään.
Siksi olisikin tärkeää, että mukana on puoliso tai muu läheinen. Tuominen muistuttaa myös, että eturauhassyöpä, kuten rintasyöpäkin, on parisuhdesairaus.
– Potilas ei muista, mutta puoliso muistaa. Potilas ei kysy mitään, koska hänellä ei ole hyviä kysymyksiä, mutta puoliso kysyy ja tekee vielä ne ovensuukysymyksetkin.
Miten lääkärin sitten pitäisi valita sanansa diagnoosia kertoessaan?
– Oletan, että miehille ei niinkään ole ratkaisevaa se sananvalinta. Minulla on sellainen kuva, että miehet yleensä kestävän suoraan sanomisen. Tilastot ilmeisesti ovat aika hyviä antamaan kuvaa tilanteesta, Tuominen miettii ja muistuttaa, että potilaat käyvät aluksi hirvittävillä ylikierroksilla.
– Itse muistan ainoastaan lääkärin sanat, että hän lähtee matkalle, sinä odotat kuukauden, että tulee kutsu sairaalaan ja nähdään siellä.
– Se on todella pimeä kuukausi, Tuominen kuvaa odotusaikaa jatkohoitoon. Potilas on paikkakunnasta riippuen täysin tyhjän päällä vajaan kuukauden sen jälkeen kun hän on kuullut diagnoosin. Minä lähdin Lappiin, hiihtelin ja mietin asioita.
– Jälkeenpäin olen miettinyt, että se on niin kova kuukausi monelle miehelle, että osa ei jatkohoitoon ehkä enää tulekaan.
Älä täräytä diagnoosia
Kun lääkäri kertoo potilaalle tämän sairastavan syöpää, hänen pitäisi saman tien myös valaa öljyä laineille, sanoo Suomen syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja Leena Rosenberg.
– Samalla kun potilaalle kerrotaan faktat, hänelle pitäisi myös sanoa, että nyt sinua aletaan hoitaa.
Rosenbergin pitkän kokemuksen mukaan syöpädiagnoosin kertomiseen liittyy kaksi yleistä ongelmaa: diagnoosi ilmoitetaan puhelimitse tai kirjeitse ja se kerrotaan tökerösti. Monet potilaat ovat kokeneet, että lääkäri vain ”täräytti” diagnoosin, ei katsonut silmiin, eikä antanut aikaa kysyä.
Rosenberg uskoo tökeryyden useimmiten johtuvan kiireestä ja lääkärin omasta ahdistuksesta tämän joutuessa kertomaan diagnoosin.
– Kun kyse on tällaisesta uutisesta, myös potilaan muistikuva sen kertomisesta voi olla väärä. Tosin kyllä niitä tökeröstikin kerrottuja diagnooseja on paljon, hän huomauttaa.
Puhelimitse tai kirjeessä diagnoosia ei pitäisi ilmoittaa. Jos odotettavissa on syöpädiagnoosi, potilaan olisi hyvä tulla vastanotolle jonkun läheisen kanssa.
Rosenbergin mukaan monet potilaat eivät muista lääkärin puheista juuri mitään sen jälkeen, kun ovat kuulleet diagnoosin. Monet eivät myöskään muista, mitä tekivät kuultuaan diagnoosin. Jossain vaiheessa he vain huomasivat olevansa kotona.
– Kun lääkäri kertoo diagnoosin, hän ikään kuin kaataa vesilasin pöydälle. Jottei potilas joutuisi kävelemään ulos niine hyvineen, hänen pitäisi päästä jonnekin, missä pöytä kuivataan: missä hän voi puhua sellaiselle ihmiselle, joka tuntee tilanteen, esimerkiksi sairaanhoitajalle, tai vain itkeä, Rosenberg sanoo.
Erittäin hyvin asia on hänen mielestään hoidettu Tallinnan syöpäsairaalassa. Siellä on joka päivä päivystämässä vertaistukihenkilö, entinen potilas, jonka luokse potilas voi mennä diagnoosin kuultuaan.
Suvi Sariola
Kuva: Vesa-Matti Väärä
Lue koko juttu perjantaina 14.12. ilmestyvästä Lääkärilehdestä (s. 4610). Aiheesta lisää myös samassa numerossa julkaistavassa pääkirjoituksessa (s. 4607) ja tutkimuksessa (s. 4644).
Katso video onnistuneesta ja epäonnistuneesta tavasta kertoa potilaalle syöpädiagnoosista.
