Ajan­kohtai­sta

Hoitotakuun tilanne heikkeni

TEO väläyttää taas uhkasakon mahdollisuutta sairaanhoitopiireille.

Yli puoli vuotta erikoissairaanhoitoon jonottaneiden määrä on lisääntynyt muutamissa sairaanhoitopiireissä viimeisen puolen vuoden aikana.

– Uusin kehityssuunta on huolestuttava, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylijohtaja Jukka Männistö toteaa.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus pyysi lokakuussa Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireiltä ja Kainuun maakunnalta selvitystä siitä, miksi erikoissairaanhoidon odotusajat ovat pidentyneet ja mitä jonojen lyhentämiseksi on tehty. Lisäksi Itä-Suomen lääninhallitus aloitti neuvottelut Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kanssa.

TEO päättää tammikuussa, mitä asiassa tehdään. Työmarkkinatilanne ja Tehyn työtaistelu eivät riitä selittämään hoitojonojen kasvua. Hoitotakuulaki on ollut voimassa jo kolmisen vuotta, joten Männistön mukaan hoitotakuun toteuttamiselle on ollut aikaa.

Hän väläyttää uhkasakon mahdollisuutta hoitotakuun tehosteena. Sosiaali- ja terveysministeriö nosti uhkasakon esiin jo reilu vuosi sitten.

– Mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Kunnat tarvitsisivat lisärahaa jonojen hoitoon ennemmin kuin sitä, että rahaa otetaan pois, johtajaylilääkäri Lauri Nuutinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä totesi tuolloin Lääkärilehdelle.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030