Ajan­kohtai­sta

Sirpa Jalkanen saa Matti Äyräpään palkinnon

Pohjolan ja Suomi-yhtiön palkinto menee Markku Kasteelle. Palkinnot jaetaan Lääkäripäivillä ensi viikolla.

Professori Sirpa Jalkanen Turusta saa tänä vuonna Lääkäriseura Dudecimin Matti Äyräpää-palkinnon. 20 000 euron palkinto annetaan valtakunnallisilla Lääkäripäivillä ensi viikolla.

Immunologiseen tutkimukseen erikoistunut Jalkanen on tehnyt käänteentekeviä havaintoja immunologiasta ja verisuonibiologiasta. Hän on selvittänyt tulehdustautien ja syövän syntymekanismeja sekä uusia hoitomahdollisuuksia.

Pohjolan ja Suomi-yhtiön lääketieteen palkinto myönnetään emeritusprofessori Markku Kasteelle. Hän on ansioitunut aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisyä ja liuotushoitoa koskevassa tutkimustyössä. Hän on myös kehittänyt monikansallisissa tutkimuksissa aivohalvausta ennaltaehkäiseviä lääke- ja kirurgisia hoitoja sekä aivoverenkiertohäiriöpotilaiden akuuttihoitoja.

Suomalaisten lääkärien suurin jatko- ja täydennyskoulutustapahtuma Lääkäripäivät pidetään Helsingin Messukeskuksessa 6.–10. tammikuuta. Tämän vuoden osallistujamäärän odotetaan nousevan noin 4 200:een.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030