Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Lukiolaiset haluavat terveystarkastuksen kaikille
Julkaistu 31.01.2008 08.30

Joka kolmas lukiolainen kärsii päivittäin fyysistä oireista. 14 prosenttia lukiolaistytöistä ja seitsemän prosenttia pojista potee keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta.

Suomen Lukiolaisten liiton tekemästä hyvinvointitutkimuksesta käy ilmi, että oirehtivat lukiolaiset kokevat terveydenhuoltopalvelujen olevan vaikeasti saatavilla.

– Jokaiselle lukiolaiselle tulisi tehdä opiskelun alussa kokonaisvaltainen fyysisen ja psyykkisen terveydentilan kartoitus, jonka jälkeen tarjotaan tarpeita vastaavaa hoitoa välittömästi, vaatii Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Niklas Huotari.

– Pahinta on, että fyysiset ja psyykkiset ongelmat näyttävät kasautuvan samoille nuorille, Huotari sanoo. Masentuneesti oirehtivista lukiolaisista noin puolet kärsii päivittäin vähintään kahdesta fyysisestä oireesta. Hyvinvoinnin eri osa-alueiden ongelmat kasautuvat pahoinvoivalle vähemmistölle lukiolaisten enemmistön voidessa hyvin.

– Ongelmien tunnistamisen tulisi johtaa aina myös ongelman ratkaisuun ja samalla voitaisiin ennaltaehkäistä ongelmien kasautuminen, Huotari huomauttaa.

– Lukioiden välinen räikeä epätasa-arvo tukipalveluiden tarjonnassa olisi ratkaistavissa lisäämällä koulupsykologeja ja -kuraattoreita sekä perustamalla jokaiseen lukioon pätevän ja täysipäiväisen opinto-ohjaajan virka kahtasataa opiskelijaa kohden. Tämä mahdollistaisi resurssit myös henkilökohtaiseen ohjaukseen ja sopivien jatko-opintovalintojen tukemiseen, ehdottaa Huotari.

Peruspalveluministeri Paula Risikko lupasi julkistustilaisuudessa lohtua lukiolaisille. Hän kertoi, että ministeriössä valmistellaan parhaillaan asetusta, jonka tavoitteena on tarjota kouluterveydenhuollon palveluita tasapuolisesti kaikille asuin- ja opiskelukunnasta riippumatta.

Tänään julkaistun hyvinvointitutkimuksen Suomen Lukiolaisten Liitto on tehnyt yhteistyössä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otuksen kanssa. Tutkimus on koostettu Stakesin toteuttamien vuosien 2005 ja 2006 Kouluterveyskyselyiden aineistojen pohjalta ja kvantitatiivista aineistoa on syvennetty lukiolaisten ryhmähaastatteluilla.

Suomen Lukiolaisten Liitto on vuonna 1985 perustettu lukiolaisten etu-, palvelu- ja harrastusjärjestö, johon kuuluu noin 50 000 henkilöjäsentä.

Ulla Järvi

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Vuoden Kollegaksi valittiin Raija Järvenpää24.05.2013

Tilastointi turhauttaa terveyskeskuslääkäreitä24.05.2013

Kannattaako leikkaushoito lasten uniapnean hoidossa?24.05.2013

Virus huijaa solun nielaisemaan itsensä24.05.2013

STM:n alaisten tutkimuslaitosten henkilöstö osoitti mieltään23.05.2013

Äitiysneuvolassa jatkossa yksi lääkärintarkastus vähemmän23.05.2013

Ura ei lopu oikeudenkäyntiin23.05.2013

Pandemrix lisäsi myös aikuisten narkolepsiariskiä23.05.2013

Potilasturvallisuuden professoriksi hakee kaksi lääkäriä23.05.2013

Perinnöllisillä tekijöillä korostunut merkitys rinta-aortan aneurysmissa23.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013