Ajan­kohtai­sta

Lääkärien oikeus osinkotuloihin varmistui

Lääkärit saavat jatkaa verosuunnittelua. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt veroasiamiehen valituksen, joka koski lääkäreiden oikeutta saada osa tuloistaan osinkoina.

Äänestystuloksella 3–2 syntynyt päätös tuo käytäntöön kauan kaivatut pelisäännöt.

Monilla yksityisillä lääkäriasemilla on yleistynyt lääkärien käytäntö nostaa osa palkastaan osinkoina, jolloin verotus kevenee. Malli toimii niin, että yhteisöveron maksava palveluyritys maksaa osakkaan työpanoksen mukaan korvausta työntekijän henkilökohtaiseen holding- eli hallintayhtiöön.

Hallintayhtiöstä osinkoja voi nostaa vuodessa 9 prosenttia yhtiön pääomasta. Jos työntekijä sijoittaa muitakin varoja yhtiöön, verottoman osingon määrä nousee. Osakkaalle voidaan tarjota myös tavallista järjestelyä, jossa hän saa osan työpanoksestaan 28 prosentin mukaan verotettuna pääomatulona.

Mallit on tunnettu pitkään esimerkiksi asianajotoimistoissa ja pankkiiriliikkeissä. Viime vuosina ne ovat yleistyneet myös lääkärikeskuksissa, kertoo YLE Uutiset.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030