Ajan­kohtai­sta

Musiikin kuuntelu parantaa aivoinfarktista toipumista

Uusi suomalainen, arvovaltaisessa Brain-lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että musiikin kuuntelu aivoinfarktista toipumisen alkuvaiheessa voi parantaa potilaiden kognitiivisten toimintojen kuntoutumista ja ehkäistä negatiivista mielialaa.

Eri alan tutkijoiden laajan yhteistyötutkimus osoitti, että musiikkia päivittäin kuunnelleiden aivoinfarktipotilaiden kognitiivinen toipuminen oli kielellisen muistin ja tarkkaavaisuuden suuntaamiseen alueilla parempaa kuin muiden.

– Musiikin kuuntelu aktivoi aivoissamme laajaa, molemmille aivopuoliskoille levittyvää hermoverkkoa, joka säätelee vireystilaa, tarkkaavaisuutta, semanttista käsittelyä, muistia sekä emootioita. Musiikin kuuntelun tiedetään parantavan mielialaa ja kognitiivista toimintakykyä sekä terveillä henkilöillä että erilaisilla potilasryhmillä, mutta sen mahdollista roolia neurologisessa kuntoutuksessa ei kuitenkaan ole aiemmin systemaattisesti tutkittu, sanoo Teppo Särkämö, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön tohtorikoulutettava ja artikkelin ensimmäinen kirjoittaja.

Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön, Jyväskylän yliopiston Musiikkiterapian yksikön sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Neurologian ja Radiologian klinikoiden yhteisessä tutkimushankkeessa havaittiin, että musiikkia päivittäin kuunnelleiden potilaiden kognitiivinen toipuminen oli parempaa kuin potilaiden, jotka kuuntelivat äänikirjoja tai eivät saaneet kuuntelumateriaalia. Musiikkia kuunnelleet potilaat kokivat myös vähemmän masentuneisuutta ja hämmentyneisyyttä toipumisvaiheessa kuin potilaat, jotka eivät saaneet kuuntelumateriaalia.

Tutkimuksessa seurattiin 60 keskimmäisen aivovaltimon aivoinfarktiin airastuneen potilaan toipumista laajojen neuropsykologisten tutkimusten avulla, jotka tehtiin viikon, kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua infarktista. Potilaat jaettiin akuuttivaiheessa satunnaistetusti joko musiikin tai äänikirjojen kuunteluryhmään tai kontrolliryhmään, joka ei saanut kuuntelumateriaalia. Kaikki potilaat saivat lisäksi tavallisen lääkehoidon ja kuntoutuksen. Musiikin ja äänikirjojen kuuntelu aloitettiin noin viikon kuluttua infarktista, ja sitä jatkettiin vähintään tunnin päivässä seuraavan kahden kuukauden ajan.

– Kuuntelun aloittaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa aivoinfarktin jälkeen oli mielestämme tärkeää, sillä aivoissa tapahtuu tuolloin dramaattisia, toipumiseen liittyviä plastisia muutoksia, joita ympäristön virikkeet, kuten musiikki, saattavat osaltaan tehostaa, Särkämö kertoo.

Teppo Särkämö kuitenkin korostaa, että nykyinen ymmärryksemme niistä hermostollisista mekanismeista, joiden kautta musiikki vaikuttaa aivojen toipumiseen, on kuitenkin hyvin rajallinen, ja lisää tutkimusta tarvitaan.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030