Ajan­kohtai­sta

Aika tasaa epävakaata persoonallisuutta

Epävakaan persoonallisuushäiriön oireet lievittyvät iän myötä. Psykoterapialla ja lääkehoidolla voidaan nopeuttaa toipumista ja turvata potilaan toimintakyky, todetaan uudessa Käypä hoito -suosituksessa.

Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy runsasta psykiatrista ja somaattista oheissairastavuutta sekä suurentunut itsemurhariski. Henkilöllä on epämääräinen käsitys omasta itsestään ja hänen minäkäsityksensä on rajoittunut, jäykkä tai epäjohdonmukainen. Hänen tunne-elämänsä on epävakaa, käyttäytymisen säätelyssä on ongelmia ja muiden ihmisten kanssa esiintyy usein vuorovaikutussuhteiden ongelmia. Esiintyvyys on suurin nuorilla aikuisilla naimattomilla naisilla, vähän koulutetuilla ja pienituloisilla.

Häiriö kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää laajasti. Perusterveydenhuollon potilaista 6 prosenttia, psykiatrisen avohoidon potilaista 10 prosenttia ja sairaalapotilaista 20 prosenttia saattaa kärsiä epävakaasta persoonallisuudesta.

Epävakaan persoonallisuuden oireet yleensä lievittyvät iän myötä, sillä persoonallisuus yleensä muuttuu iän myötä vähemmän impulsiiviseksi ja tunne-elämän vakaus lisääntyy. Ennuste onkin melko hyvä, sillä kymmenen vuoden kuluttua vain pieni osa hoitoa saaneista potilaista täyttää diagnoosin kriteerit. Tietyillä psykoterapiamenetelmillä voidaan tehokkaasti lieventää potilaan oireistoa ja kuormittumista sekä edistää sopeutumista ja kohentaa toimintakykyä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä on laatinut Käypä hoito -suosituksen epävakaan persoonallisuuden hoidosta.

Terapia ja lääkkeet helpottavat

Kriisien hallinta on keskeistä hoidon suunnittelussa. Persoonallisuushäiriöiden ensisijainen hoito on psykoterapia, ja sitä täydennetään oireiden mukaan lääkehoidolla. Mielialaa tasaavista lääkkeistä voi olla hyötyä impulsiivisuuden ja aggressiivisuuden vähentämisessä ja etenkin monihäiriöiset potilaat voivat hyötyä serotoniinin takaisinoton estäjistä. Psykoosilääkkeet saattavat lievittää monenlaisia oireita.

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä potilailla on usein samanaikaisesti myös muita hoitoa vaativia psykiatrisia häiriöitä, ja lääkehoito on suunniteltava niin, että vältetään tarpeettoman monien valmisteiden käyttöä.

Avohoitoa suositellaan, tarvittaessa tukena voidaan käyttää päiväsairaalaa. Potilas hyötyy vastuuhenkilön tai -työryhmän nimeämisestä kokonaishoidon koordinaatioon.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030