Ajan­kohtai­sta

Inhaloitavan insuliinin tie katkesi

Sekä Eli Lilly että Novo Nordisk ovat keskeyttäneet inhaloitavan insuliinin kehitystyön. Pfizer luopui leikistä jo viime syksynä.

Inhaloitavan insuliinin kaupallinen ennuste näyttää niin huonolta, että Eli Lilly on päättänyt vetäytyä sen kehittämisestä. AIR-insuliini oli III faasin tutkimuksissa ja myyntilupahakemus oli kaavailtu jätettäväksi vuonna 2009.

Tammikuussa samanlaisen päätöksen teki Novo Nordisk, jonka AERx:n III faasin tutkimusohjelma oli myös käynnissä. Yhtiö kuitenkin aikoo jatkaa pitkävaikutteisen insuliinin inhaloitavan muodon kehittämistä.

Viime lokakuussa Pfizer luopui ensimmäisestä markkinoille ehtineestä inhaloitavasta insuliinivalmisteesta Exuberasta. Potilaat ja lääkärit pitivät hintaa liian kovana ja annostelulaitetta hankalana. Myös keuhkojen toimintaan kohdistuvat pitkäaikaisvaikutukset huolettivat.

Eli Lillyllä ei ilmoituksensa mukaan ollut epäilyjä inhaloitavan insuliinin turvallisuudesta, vaan päätös perustui arvioon valmisteen kaupallisista ja kliinisistä mahdollisuuksista verrattuna olemassa oleviin hoitoihin.

Marianne Jansson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030