Ajan­kohtai­sta

Varsinais-Suomi valittaa TEO:n uhkasakosta

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ei hyväksy uhkasakkoa, jonka Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO on sille asettanut.

TEO vaatii miljoonan euron suuruisen uhkasakon voimalla, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hoidon saatavuus on saatettava erikoissairaanhoitolain edellyttämälle tasolle kesäkuun loppuun mennessä.

Sairaanhoitopiirin hallitus on päättänyt valittaa TEO:n päätöksestä Turun hallinto-oikeudelle. Valituksessaan sairaanhoitopiiri vaatii TEO:n päätöksen kumoamista ja asian palauttamista uuteen valmisteluun.

Sairaanhoitopiirin mukaan TEO:n päätös on uhkasakkolain vastainen, koska sairaanhoitopiirillä ei ole todellista mahdollisuutta noudattaa kaikkia TEO:n määräämiä velvoitteita. Erityisesti tämä koskee plastiikkakirurgisia leikkauksia, joita ei ole koko maassa saatavissa tarpeeseen nähden riittävästi. Tiistaina sairaanhoitopiirin hallitus päättikin ostaaa plastiikkakirurgisia leikkauksia kolmelta yksityiseltä yritykseltä yhteensä runsaalla miljoonalla eurolla.

Sairaanhoitopiiri perustelee valitustaan myös sillä, että TEO ei päätöstä valmistellessaan ole kohdellut sairaanhoitopiirejä tasapuolisesti, ja näin ollen päätös on hallintolain vastainen. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri toteaa, että sen hoitoonpääsytilanne on maan viidestä yliopistollisesta sairaanhoitopiiristä toiseksi paras.

Kolmantena valitusperustelunaan sairaanhoitopiiri esittää, että annetun uhkasakon suuruus ei perustu uhkasakkolain mukaisiin kriteereihin, eikä sen suuruutta ole perusteltu hallintolain tarkoittamalla tavalla.

Myös Länsi-Suomen lääninhallitus totesi TEO:lle antamassaan lausunnossa, että uhkasakkomenettelyä ei olisi syytä käynnistää. TEO on kohdistanut uhkasakon Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lisäksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriin ja Kainuun maakuntaan.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030