Ajan­kohtai­sta

Vyötärölihavuus lisää dementian riskiä

Iso maha 40-vuotiaana on pahasta, vaikka kokonaispaino olisi normaali.

Vyötärölihavuus keski-iässä voi lisätä vanhuuden dementiariskiä jopa kolmanneksen, kertoo Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että etenkin vyötärölle kerääntyvä lihavuus on sydänsairauksien ja diabeteksen riskitekijä. Ylipaino on tunnetusti Alzheimerin taudin riskitekijä, mutta vyötärölihavuuden merkitystä dementiassa ei ole toistaiseksi tiedetty.

Kaliforniassa tehty tutkimus käsitti yli 6 500 40–45-vuotiasta henkilöä, joilta mitattiin vyötärönympärys. Reilulla tuhannella eli noin 16 prosentilla oli dementiadiagnoosi noin 36 vuoden kuluttua.

Tutkimustulosten mukaan ylipainon ja vyötärölihavuuden yhdistelmä oli pahin dementian riskitekijä. Riski oli kuitenkin tavallista suurempi myös niillä vyötärölihavuudesta kärsivillä, joiden paino oli normaalin rajoissa.

Tulokset olivat riippumattomia muun muassa diabetes- ja sydäntautien sairastavuudesta.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030