Ajan­kohtai­sta

Kandi varmistaa nyt itse taustatukensa kesätöissä

Opiskelija Johanna Kesti on tarkistanut, että uuden kandiasetuksen määräykset ovat tiedossa tulevilla kesätyöpaikoilla. Hän ei ole ainoa huolestunut. Asetus on aiheuttanut paljon tulkintaongelmia erityisesti päivystyksestä.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/johannakesti.jpg

Opiskelija Johanna Kesti on tarkistanut, että uuden kandiasetuksen määräykset ovat tiedossa tulevilla kesätyöpaikoilla. Hän ei ole ainoa huolestunut. Asetus on aiheuttanut paljon tulkintaongelmia erityisesti päivystyksestä.

– Kaikki mahdollinen tehdään ongelmien ehkäisemiseksi, mitä itse voi etukäteen tehdä, kuvaa Oulussa viidettä vuotta opiskeleva Johanna Kesti.

Lääkäriliiton koulutusjohtaja Hannu Halila arvelee opiskelijoiden tuntevan uuden kandiasetuksen sisällön jopa paremmin kuin ylilääkärit.

– Luulen, että kandit pitävät nyt itse huolen siitä, että kandiasetuksen määräykset toteutuvat. Heillä saattaa olla asiasta todellinen huoli, koska kieltämättä vähän kikkailumentaliteettia tuntuu olevan jossain päin. Vaikka asetuksen sanamuoto on aivan selvä, ylilääkärit kysyvät, eikö neljä vuotta opiskelleelle riittäisi pelkkä takapäivystäjä, Halila kertoo.

Ylilääkäriä on muistutettu

Johanna Kesti on menossa kurssitoverinsa kanssa ensin vuokralääkärifirman kautta alkukesäksi Kuusamon terveyskeskukseen ja loppukesäksi suoraan kunnan töihin Iin terveyskeskukseen lähelle Oulua. Myös he ovat varmistelleet, että kandiasetuksen määräykset ovat tiedossa tulevilla työpaikoilla.

– Olemme sähköpostitse muistuttaneet ylilääkäreitä päivystykseen liittyvistä asioista ja tietenkin siitä, että meillä pitää olla nimetty ohjaaja.

Johanna Kesti arveleekin aikaisempien kurssien menneen töihin paljon huolettomammin.

– Me olemme kasvaneet siihen mentaliteettiin, että kaikessa on oltava varovainen.

Johanna Kestiä, kuten monia muitakin oululaisopiskelijoita saattaa odottaa kesäkuun alussa muutamien päivien tai viikon ”pakkoloma”. Kandiasetus edellyttää loppumerkintöjä gynekologian ja lastentautien lopputentistä, joten opiskelijat joutuvat odottamaan toukokuun lopussa pidettävien tenttien tuloksia. Työt Kuusamossa kuitenkin alkavat jo toukokuussa.

– Tuntuu kummalliselta, että olemme asetuksen takia pois muutaman päivän tai viikon ja palaamme taas töihin, Kesti sanoo.

Neljättä vuotta Oulussa opiskelevan Perttu Hiisivuoren kesäsuunnitelmat kandiasetus muutti kokonaan. Hiisivuori oli jo sopinut menevänsä töihin Haapaveden terveyskeskuksen päivävastaanotolle, mutta työpaikka meni alta asetusmuutoksen takia.

Hiisivuorta harmittaakin, että tieto asetuksen lopullisesta sisällöstä saatiin niin myöhään, vaikka muutosta oli ennakoitu jo viime vuodesta.

Uuden kesätyöpaikan hän sai vuokralääkäriyrityksen kautta Hyvinkään terveyskeskuksen vuodeosastolta.

Myös Hiisivuori aikoo varmistaa, että ohjaajasta sovitaan kirjallisesti. Päivystämään hänen ei pitäisi joutua.

– Käsittääkseni kandit eivät aikaisemminkaan ole joutuneet olemaan töissä aivan ilman ohjausta, mutta jos asetuksella pyritään parantamaan sen järjestämistä, niin uskoisin, että se vaikuttaa jonkin verran. Toisaalta jos valvontaa ei ole, ei mikään takaa, että ohjausta nytkään järjestettäisiin kunnolla ongelmapaikoissa, hän sanoo.

Eniten kysyttävää takapäivystyksestä

Johanna Kestin mukaan viidennen vuosikurssin opiskelijoiden keskuudessa on herättänyt eniten kysymyksiä kandiasetuksen vaatimus, jonka mukaan päivystävälle opiskelijalle on aina järjestettävä takapäivystys.

– Uskon, että virallisen ohjaajan järjestäminen ja nimeäminen kandille ei ole mikään ongelma, mutta takapäivystys on eri asia. Miten se käytännössä järjestetään? Olen kuullut ikäviä juttuja yksin syrjäisessä terveyskeskuksessa olevista opiskelijoista, joille on sanottu, että voit soittaa kännykkään, jos tulee ongelmia, mutta kännykkään ei sitten vastaakaan kukaan.

Lääkäriliiton Hannu Halilan mukaan kandiasetuksesta tulee todella paljon kysymyksiä sekä Lääkäriliittoon että Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen. Valtaosa kysyjistä on opiskelijoita, mutta myös ylilääkäreitä, jopa yksittäisiä seniorilääkäreitä.

Kysymykset koskevat enimmäkseen takapäivystystä ja ns. rinnalla päivystämistä. Kandiasetus tuo takapäivystäjät terveyskeskuksiinkin, sillä päivystävällä opiskelijalla on aina oltava nimetty takapäivystäjä: ”täyslaillistettu” lääkäri, joka on aina tavoitettavissa viivytyksettä ja jonka on tarvittaessa voitava tulla paikalle.

Ei ohjeita minuuteista

– Paljon kysytään, kuinka nopeasti takapäivystäjän pitää pystyä tulemaan paikalle. Tällaisia ohjeita ei ole olemassa muutenkaan, vaan hälytysaika riippuu siitä, minkä tyyppisestä päivystyksestä on kyse, Halila toteaa.

Päivystyspaikan luonteen ja potilasaineiston lisäksi hälytysaikaa arvioitaessa on otettava huomioon myös opiskelijan osaaminen ja valmiudet. Hälytysajan määrittelee toimintayksikön vastaava johtaja.

Epäselvää on ollut myös, kuka takapäivystyksen järjestää, jos opiskelija tulee terveyskeskukseen vuokralääkäriyrityksen välityksellä.

Halilan mukaan takapäivystyksen voi hoitaa joko vuokralääkäriyritys tai terveyskeskus. Oleellista on, että terveyskeskuksen ja yrityksen keskinäisestä sopimuksesta käy ilmi, kumman vastuulla takapäivystys on.

– Terveyskeskuksissa takapäivystyksen järjestäminen saattaa aiheuttaa ongelmia. En tiedä, ovatko vuokrafirmat varautuneet järjestämään terveyskeskuksiin kandisijaisten lisäksi myös takapäivystäjiä.

Halila ei myöskään usko, että vakinaiset terveyskeskuslääkärit ryhtyvät mielellään kesäkandien takapäivystäjiksi, jos päivystykset on tähän asti hoidettu vuokralääkäriyrityksen kautta.

– Onko terveyskeskuksissa katsottu kesälomasuunnitelmia tehtäessä, että seniorilääkäreitä on koko kesän ajan paikalla sen verran, että takapäivystys pystytään hoitamaan, hän kysyy.

Medisiinariliiton viime kesää koskeneessa kyselyssä kolmasosa kandisijaisista ilmoitti, ettei heillä ole ollut takapäivystäjää.

Lue koko artikkeli perjantaina 4.4. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

Suvi Sariola
Kuva: Pekka Fali

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030