Ajan­kohtai­sta

Jojo-laihduttaminen ja nuoruusiän tupakointi ennustavat vyötärölihavuutta

Nuoruusiän tupakointi ennakoi sekä naisten että miesten vyötärölihavuutta ja myös naisten ylipainoa myöhemmin. Tupakointi on yleistynyt painonhallintakeinona. Tupakoinnin ja toistuvan laihduttamisen vähentäminen saattavat olla aiemmin luultua tehokkaampia keinoja ehkäistäessä lihavuutta.

Nuoruusiän tupakointi ennakoi sekä naisten että miesten vyötärölihavuutta ja myös naisten ylipainoa myöhemmin. Toistuva laihduttaminen puolestaan ennakoi tuonnempana miesten lihavuutta. Vanhemmissa ikäluokissa tupakoivat miehet laihduttivat harvemmin kuin tupakoimattomat, osoittaa LL, HUK Suoma Saarnin Helsingin yliopistossa 11.4 tarkastettava väitöstutkimus.

Tupakointi on yleistynyt painonhallintakeinona. Nopeaan painonpudotukseen tähtäävä laihduttaminen on usein terveydelle haitallista, sillä painoa kertyy laihduttamisen päätyttyä usein jopa enemmän kuin alussa. Kehon rasvajakauma voi muuttua epäterveellisemmäksi.

– Tupakoinnin ja toistuvan laihduttamisen vähentäminen saattavat olla aiemmin luultua tehokkaampia keinoja ehkäistäessä lihavuutta ja vyötärölihavuuteen liittyvää oheissairastavuutta, toteaa Suoma Saarni.

Lihavuus ja ylipaino ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet. Jo yli puolet länsimaiden väestöstä on ylipainoisia ja viidennes lihavia. Nuorten ylipaino on lisääntynyt erityisen nopeasti. Ylipaino, erityisesti yhdessä vyötärölihavuuden kanssa, ja tupakointi lisäävät alttiutta sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, metabolisiin sairauksiin sekä moniin syöpiin.

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030