Ajan­kohtai­sta

Munasarjojen monirakkulatauti tavallista yleisempi huippu-urheilijoilla

Urheilijanaisten kuukautishäiriöt eivät olekaan vain kovan harjoittelun aiheuttamia.

Munasarjojen monirakkulatauti on ruotsalaisen väitöstutkimuksen mukaan huippu-urheilijoilla yleisempi (37 %) kuin väestössä (20 %). Tutkimukseen osallistui 90 olympiatason naisurheilijaa.

Karolinska Institutetissa väittelevä Magnus Hagmar havaitsi, että monirakkulatautia on erityisen paljon voimalajien naisurheilijoilla, kuten jääkiekkoilijoilla. Munasarjojen monirakkulatautiin liittyy jonkin verran lisääntynyt testosteronituotanto, ja tämä voi helpottaa lihasmassan rakentamista ja lisätä hapenottokykyä.

– Ehkä tällä on ollut vaikutusta harjoittelun tuloksellisuuteen ja sitä kautta etenemiseen urheilu-uralla, pohtii Magnus Hagmar.

Tähän asti naisurheilijoiden kuukautishäiriöiden on arveltu johtuvan kovasta harjoittelusta ja energiataseen ongelmista. Väitöstutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu huippu-urheilijoilla osteopeniaa, jonka voisi olettaa liittyvän vähäiseen energiansaantiin.

Marianne Jansson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030