Ajan­kohtai­sta

Suomalaistutkijat kyseenalaistavat teorian verisuonten kantasoluista syövän kasvun taustalla

Suomalais-amerikkalainen tutkimus haastaa vallitsevan käsityksen verisuonten muodostumiselle ja syövän kasvulle välttämättömistä kantasoluista.

Helsingin ja Stanfordin yliopistoissa tehty tutkimus asettaa kyseenalaiseksi vallitsevan teorian, jonka mukaan verisuonien muodostuminen ja syövän kasvu olisivat riippuvaisia luuytimestä peräisin olevista verisuonen seinämien kantasoluista.

Aikaisempien tutkimusten perusteella on oletettu, että uusien verisuonten seinämien muodostumiseen tarvitaan luuytimessä syntyviä VEGFR-2-kantasoluja, joita verisuonikasvutekijä kutsuu siirtymään verenkiertoon. Syöpäsolujen on oletettu pystyvän rekrytoimaan näitä kantasoluja kasvattamaan uusia, syöpäkasvainta ruokkivia verisuonia. Nyt julkaistavassa tutkimuksessa näin ei kuitenkaan käynyt.

– Tuloksemme osoittavat, että luuytimestä peräisin olevat endoteelisolujen VEGFR-2-solut tai muut endoteelisolujen esisolut eivät osallistu uusien verisuonten muodostumiseen ja että syöpäkasvaimen syntyminen ja kasvu eivät ole riippuvaisia näistä luuytimestä peräisin olevista esisoluista, sanoo tutkimuksen johtaja, dosentti Petri Salvén Helsingin yliopistosta.

Tutkimukseen osallistui myös arvostettu kantasolututkimuksen pioneeri, tri Irving Weissman Stanfordin yliopistosta.

Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistavan tutkimuksen tekijät pohtivat, perustuvatko monet jopa kliinisiin potilaskokeisiin edenneet hoitotutkimukset teorialle soluista, joita ei ole lainkaan olemassa.

Marianne Jansson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030