Ajan­kohtai­sta

Kantasoluista viljeltiin kolmenlaisia sydänsoluja

Ihmisen sydänsolujen onnistunut viljely antaa lupauksia sydämen vaurioiden korjaamisesta tulevaisuudessa.

Ihmisalkion kantasoluviljelmälle tarjoiltu kasvutekijäyhdistelmä käynnisti erilaistumiskehityksen kolmenlaisiksi sydänsoluiksi. Sydänlihassolujen, endoteelisolujen ja verisuonen sileälihassolujen alkeelliset asteet pystyttiin kasvattamaan toimiviksi soluiksi. Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä.

– Pystymme näin saamaan soluja tutkimusta varten, jotta voimme selvittää niiden kehitystä, toimintaa ja reagointia lääkkeisiin. Tulevaisuudessa nämä tulokset voivat johtaa uusiin mahdollisuuksiin sydämen vaurioiden korjaamisessa, totesi tutkija Gordon Keller McEwen Centre for Regenerative Medicinesta Torontosta BBC:lle.

Hollantilaistutkijat ovat puolestaan onnistuneet kasvattamaan sydänlihassoluja aikuisen kantasoluista. Avosydänleikkauksista kertyneestä ylijäämäaineksesta eristetyt kantasolut kasvoivat rytmikkäästi supistuviksi, sähköiseen aktiivisuuteen ja adrenaliiniin reagoiviksi sydänlihassoluiksi. Tutkimus julkaistiin Stem Cell Research -lehdessä.

Professori Pieter Doevendansin ryhmä Utrechtin yliopistossa aikoo käyttää menetelmää mm. rytmihäiriöiden tutkimiseen. Tulevaisuudessa sen odotetaan auttavan varsinkin perinnöllisten sydänvikojen tutkimusta.

Marianne Jansson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030