Ajan­kohtai­sta

FDA vahvistaa joukkojaan

Viime aikoina valvonnan puutteista kritiikkiä saanut Yhdysvaltain lääkearviointivirasto FDA palkkaa lisää väkeä.

Yhdysvaltain lääkearviointivirasto FDA aikoo vahvistaa tuntuvasti henkilöstöään. Virasto on ilmoittanut 1 300 uuden työntekijän palkkaamisesta. Viraston kokonaisvahvuus nousee yli 10 000:een.

FDA on saanut mm. kongressilta kritiikkiä sekä pitkistä käsittelyajoista että valvonnan heikkouksista. Hepariinivalmisteiden kiinalaisten raaka-aineiden kontaminaatio on tuonut virastolle moitteita etenkin ulkomaisten valmisteiden turvallisuuden heikosta valvonnasta.

Valtaosa uusista työpaikoista kohdennetaan lääkearviointiin. Virastolla on ollut ongelmia korkeasti koulutetun henkilökunnan saamisessa.

– Kilpailemme parhaista kyvyistä teollisuuden kanssa, sanoo apulaisjohtaja Kimberly Holden.

Marianne Jansson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030