Ajan­kohtai­sta

Syöpäpotilaan masennuksen hoitaminen tukee hänen perhettään

Väitöstutkimus osoittaa, että syöpään sairastuneen vanhemman masennus huonontaa koko perheen toimintakykyä.

Syöpään sairastuneen aikuispotilaan masennuksen tunnistaminen ja hoitaminen tukee koko perheen hyvinvointia sairastumisen aiheuttaman kriisin keskellä.

VTM Florence Schmitt havaitsi väitöstutkimuksessaan, että syöpään sairastuneen odottavan äidin tai syöpään sairastuneen vanhemman masennus oli yhteydessä perheen huonontuneeseen toimintakykyyn.

Schmittin tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että lapsikeskeinen psykososiaalinen tuki auttaa perheiden toimintakyvyn ylläpitämisessä: Se edistää perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja antaa lasten tunteille oikeutuksen.

Väitöstyö on Suomen ensimmäinen tutkimus siitä, miten lapsiperheiden toimintakyky muuttuu isän tai äidin sairastuessa syöpään. Se liittyy kahdeksan eurooppalaisen tutkimuskeskuksen hankkeeseen, joka selvitti lapsen tai vanhemman vakavan sairauden aiheuttamia muutoksia. Kansainvälisessä aineistossa masennus oli yleisempää syöpää sairastavilla vanhemmilla kuin terveillä vanhemmilla.

Syöpää sairastavien äitien ryhmässä masennuksen esiintyvyys oli 35 prosenttia, syöpää sairastavien isien ryhmässä 28 prosenttia. Terveiden äitien ryhmässä masennusta ilmeni 28 prosentilla, terveillä isillä 13 prosentilla. Suomesta hankkeeseen osallistui vuosina 2002-2004 Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrian klinikka.

TYKS:ssa lastenpsykiatrian klinikka ja syöpätautien klinikka järjestivät yhteistyössä psykososiaalista tukea antavaa neuvontaa ja keskustelumahdollisuuksia syöpään sairastuneilla ja heidän perheilleen. Schmitt työskentelee TYKS:n lastenpsykiatrian klinikalla psykoterapeuttina ja tutkijana.

VTM Florence Schmittin väitöskirja Families in the shadow of cancer tarkistetaan Turun yliopistossa lauantaina 10. toukokuuta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030