Väitös: Taittovirhekirurgia on riittävän turvallista
Väitöstutkimuksessa sarveiskalvon solutason muutokset eivät pysähtyneet 2–5 vuoden seurannassa PRK- ja LASIK-leikkauksen jälkeen, mutta muutokset olivat vähäisiä.
Taittovirheiden yleisimmät laserkorjausmenetelmät PRK ja LASIK osoittautuivat melko tai hyvin tarkoiksi ja turvallisiksi Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. Suurin osa potilaista koki silmälaseista ainakin osittain luopumisen merkittävästi helpottaneen arkea.
Neljä potilaista oli HYKS:n silmätautien klinikan sairaalalääkäreitä, ja heillä esimerkiksi mikrokirurgisten työtehtävien suorittaminen helpottui.
LL Jukka Moilasen väitöskirjan neljässä osatutkimuksessa tehtiin 19 potilaalle PRK- ja 21 potilaalle LASIK-leikkaus. Keskimääräinen taittovirheen korjaus oli –6,5 dioptria. Koko aineistossa kolmanneksella potilaista paras laseilla korjattu näöntarkkuus parani, neljällä havaittiin lievää laskua.
Taittovirheleikkaukset aiheuttivat sarveiskalvon solutasolla muutoksia, jotka olivat selvästi näkyvissä vielä 5 vuotta PRK:n ja 2 vuotta LASIK-leikkauksen jälkeen. Sarveiskalvon pintaosan subbasaalihermojen regeneraatio oli havaittavissa jo 1–2 kk toimenpiteiden jälkeen, mutta vielä viiden vuoden kuluttua PRK:sta hermotiheys oli vähäisempi kuin verrokeilla ja kahden vuoden kuluttua LASIKista vain 64 % leikkausta edeltävästä.
PRK:n aiheuttama arpimuodostus ei missään vaiheessa häirinnyt potilaiden näkökykyä. Se oli voimakkaimmillaan 2–3 kuukauden kuluttua leikkauksesta ja väheni tämän jälkeen. LASIK aiheutti sarveiskalvon keratosyyttisolujen hitaan vähenemisen sarveiskalvon etuosassa, ja niukkasoluisen alueen läppätason molemmille puolille.
Komplikaatiotilanteissa muutokset paranivat hoidon aikana eivätkä aiheuttaneet pitkäaikaismuutoksia, lukuun ottamatta taittovirheen voimakasta palautumista yhdellä potilaalla.
Maailmassa tehdään vuosittain miljoonia PRK- ja LASIK-toimenpiteitä. Näissä toimenpiteissä sarveiskalvoa muotoillaan poistamalla kudosta laserenergian avulla. Yli 10 vuoden seurantatutkimuksia sarveiskalvojen toipumisesta ei kuitenkaan ole, ja havainnot kudostason mekanismeista ja solubiologisesta haavan paranemisesta perustuvat eläinkokeisiin.
LL Jukka Moilasen väitöskirja tarkastetaan 30.5.2008 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Marianne Jansson
