Ajan­kohtai­sta

EU:n työaikadirektiivi liikahti eteenpäin

Lääkärien päivystysjärjestelyistä voidaan jatkossakin sopia liiton ja kuntatyönantajan neuvotteluissa.

EU:n työministerien neuvosto pääsi sopuun työaikadirektiivistä ja siihen linkitetystä vuokratyödirektiivistä. Alustava yhteisymmärrys oli jo aiemmin saavutettu mm. työajan määrittelystä, vertailujaksoista ja korvaavista lepoajoista. Nyt ratkesivat direktiivistä poikkeamisen (ns. opt-out) käytön rajaamiseen liittyneet yksityiskohdat.

EU:n puheenjohtajana toimiva Slovenia toi asian työministerien neuvoston käsittelyyn tämän viikon maanantaina. Ehdotus uudeksi EU-tason työaikalainsäädännöksi on ollut pysähdyksissä vuodesta 2005, koska jäsenmaiden ministerit eivät ole kyenneet sopimaan uudistuksen sisällöstä. Suomen hallitus on ollut valmis hyväksymään kaikki sellaiset kompromissit, jotka mahdollistaisivat työaikalakimme säilyttämisen muuttumattomana.

Jos jäsenmaiden yhteinen kanta toteutuu nyt sovitun mukaisena, poistuu jännite Suomen työaikalain ja eurooppalaisen työaikalainsäädännön väliltä. EU-lainsäädäntö ei siten jatkossakaan rajaisi liiton ja kuntatyönantajan mahdollisuutta sopia sairaaloiden ja terveyskeskusten lääkäreiden työajasta, päivystysjärjestelmästä ja -korvauksista.

Asia ei kuitenkaan vielä ole valmis, sillä direktiivi hyväksytään ns. yhteispäätösmenettelyn kautta. Nyt hyväksytty neuvoston yhteinen kanta siirtyy seuraavaksi Euroopan parlamentin käsittelyyn. Neuvostossa asian hyväksymistä vastusti kuusi jäsenmaata, jotka pitivät kompromissia työntekijöiden kannalta. Ne tulevat yhdessä Euroopan ammattiyhdistysliikkeen kanssa suuntaamaan voimansa haluamiensa muutosten aikaansaamiseen parlamentissa. Kaikkiaan yhteispäätösmenettely kestänee vielä vajaan vuoden. Direktiivin lopullinen hyväksyminen istuvan EU-parlamentin kaudella ennen toukokuuta 2009 on siten mahdollista mutta ei vielä varmaa.

Jukka Siukosaari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030