Ajan­kohtai­sta

Huokoisista piimateriaaleista kehitetään lääkeaineiden apureita

Heikkoliukoisten lääkeaineiden liukenemista ja imeytymistä voidaan parantaa huokoisilla piimateriaaleilla.

Suomessa kehitetty meso- ja nanohuokoinen piimateriaaliteknologia kiinnostaa lääketeollisuutta: meso- ja nanohuokoisia piimateriaaleja (PSi) pidetään lupaavina suun kautta annettavien lääkkeiden kehittämisessä.

PSi-materiaalit parantavat lääkeaineen liukenemista ja imeytymistä selvästi verrattuna nykyisiin käytössä oleviin materiaaleihin. Suomalaistutkijat ovat huokoisten materiaalien avulla onnistuneet tehostamaan heikkoliukoisten lääkeaineiden liukenemista 20–30-kertaisesti. Yksi tällainen huonosti liukeneva lääkeaine on esimerkiksi indometasiini.

Uuden teknologian yhdistäminen yksittäisiin lääkemolekyyleihin on yhä kokeilujen asteella. Kaupallisessa hyödyntämisessä yksi pullonkaula on kysymys piimateriaalien turvallisuudesta. Huokoisen piin pintakemia on avainroolissa lääkeainepartikkelien ja solujen interaktioissa ja siihen kytkeytyen myös mahdollisessa solutoksisuudessa.

– Ainakin toistaiseksi meillä on kaikki syy olettaa, että piimateriaalit ovat pääsääntöisesti varsin turvallisia, sanoo professori Jouni Hirvonen Helsingin yliopiston farmasian teknologian osastosta.

Meso- ja nanohuokoisten piimateriaalien kehittämisessä ja tutkimisessa ovat mukana myös Turun yliopiston teollisuusfysiikan tutkijat.

Niin ikään monet kansainväliset lääkeyritykset tutkivat huokoisia piimateriaaleja. Suomalaistutkijat tekevät tiivistä yhteistyötä yhden kansainvälisen yhtiön kanssa.

Hirvonen esitteli meso- ja nanohuokoisten piimateriaalien mahdollisuuksia kansainvälisessä Helsinki Drug Research -kongressissa, joka järjestettiin Helsingin Biomedicumissa.

Janne Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030