Antiikin filosofit erottivat mielisairaudet ja sielun sairaudet
Mielisairauksien ja sielun sairauksien ero määritti lääketieteen ja filosofian rajan.
Antiikin lääketieteen käsitysten mukaan mielisairaudet olivat ruumiillista alkuperää, mutta oireet pääasiassa henkisiä tai sielullisia. Näitä sairauksia hoidettiin ruumiillisin keinoin (lääkitys, ruokavalio, liikunta), joiden oletettiin vaikuttavan sairauden ruumiilliseen syyhyn, mutta toisinaan henkisiin oireisiin pyrittiin vaikuttamaan suoraan eräänlaisen ”psykoterapian” keinoin.Mielisairauksia muistuttavien ei-lääketieteellisiä tiloja olivat esimerkiksi ei-toivotut emootiot, ja niitä kutsuttiin ”sielun sairauksiksi”. Antiikin filosofit julistivat olevansa sielun ”lääkäreitä”.
FM Marke Ahonen tarkastelee Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan, miten antiikin filosofit kommentoivat lääketieteellisiä käsityksiä mielisairauksista ja miten he selittivät näitä sairauksia. Lisäksi hän on selvittänyt ”luonnon” käsitettä mielisairauksia ja sielun sairauksia koskevissa keskusteluissa, ihmisruumiin roolia filosofisissa pahan selityksissä sekä psyko-fysiologisia temperamentteja koskevia lääketieteellis-filosofisia teorioita.
Vaikka mielisairauksia käsitellään filosofisissa lähteissä vain harvoin laajasti, antiikin filosofit pitivät näitä sairauksia merkittävänä osoituksena sielun ja ruumiin keskinäisestä riippuvuudesta ja ihmismielen hauraudesta. Tutkimus osoittaa, että filosofit hyväksyivät lääketieteellisen käsityksen mielisairauksista, mutta tulkitsivat sitä eri tavoin. Tulkintaerot liittyvät ennen muuta eroihin filosofien käsityksissä sielusta.
Ero mielisairauksien ja sielun sairauksien välillä esitetään lähteissä usein ongelmattomana, vaikka se määritti lääketieteen ja filosofian välistä rajaa sekä yksilön moraalisen vastuun rajaa. Rajan määrittelyyn liittyviä ongelmia käsiteltiin antiikin filosofiassa varsin vähän, ehkä siksi, että lääketieteen kuvaukset mielisairauksista ovat usein äärimmäisiä ja keskittyvät ”psykoottisiin” tiloihin, jotka voitiin varsin yksiselitteisesti tulkita lääketieteellisiksi. Lisäksi antiikin filosofisten antropologioiden tiukka normatiivisuus ja ahdas käsitys onnellisuudesta vähensivät tarvetta pohtia tunne-elämän ja ulkoisen käytöksen yksilöllisen vaihtelun hyväksyttävyyttä.
FM Marke Ahosen kreikan kielen ja kirjallisuuden alan väitöskirja tarkastetaan 13.6.2008 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.
