Ajan­kohtai­sta

KTL käynnistää maahanmuuttajien terveystutkimuksen

Tutkimuksessa selvitetään erityisesti lasten ja nuorten terveyttä ja sitä uhkaavia tekijöitä.

Kansanterveyslaitos on aloittamassa vuoden 2009 alussa laajan maahanmuuttajien terveyttä kartoittavan tutkimuksen. Tutkittavat maahanmuuttajaryhmät ovat venäläiset, somalialaiset ja kurdit. Tutkimukseen osallistuu kolmisentuhatta aikuista, nuorta ja lasta. Tietoa on tarkoitus kerätä Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Vaasassa.

Suomeen muuttaneiden terveyttä on tähän mennessä tutkittu vain vähän. Tutkimus toteutetaan käyntihaastatteluina ja osalle aikuisista tehdään myös terveystarkastus. Terveydentilan selvittämisen lisäksi tavoitteena on kartoittaa maahanmuuttajien terveysalan palvelutarpeet sekä niiden riittävyys ja laatu. Erityisen tärkeää on selvittää lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia sekä niitä uhkaavia tekijöitä. Lasten ja nuorten hyvinvointia tarkastellaan heidän elinolojensa, terveytensä ja elintapojensa kautta kotona, päivähoidossa ja koulussa. Lisäksi kerätään tietoa maahanmuuttajaäitien ja -isien vanhemmuuden voimavaroista.

Tutkimuksessa kerätään tietoa maahanmuuttajien aiemmistakin elämänvaiheista. Varsinkin pakolaistaustaisilla voi olla väkivaltakokemuksia maahantuloa edeltävältä ajalta, mikä voi heikentää heidän terveyttään uudessa kotimaassa. Myös Suomessa koettu syrjintä ja väkivalta vaikuttavat maahanmuuttajien terveyteen, hyvinvointiin ja integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tutkimuksessa kerättävällä tiedolla pyritään tehostamaan ehkäisevää työtä maahanmuuttajien keskuudessa sekä kehittämään palveluja ja hoitokäytäntöjä. Yhteiskunnan toimivuuden ja kaikkien hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että maahanmuuttajien integroituminen yhteiskuntaan sujuu mahdollisimman hyvin. Maahanmuuttajien terveyttä edistämällä pystytään myös ehkäisemään erityisen haavoittuvaisessa asemassa olevien sosiaalista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä.

Ulkomailla syntyneitä on Suomessa 202 000 eli noin 4 % väestöstä. Määrä on kasvanut nopeasti ja kasvaa edelleen. Useissa muissa maissa monet terveysongelmat ja -uhkat ovat yleisiä maahanmuuttajien ja heidän lastensa keskuudessa. Tietoa Suomeen muuttaneiden terveydestä sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen tarpeista tarvitaan kipeästi, jotta voidaan turvata heidän hyvinvointinsa sekä edistää heidän kotoutumistaan Suomeen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030