Hedelmöityshoidot eivät ole riski parisuhteelle eikä vanhemmuudelle

Edes pitkäkestoinen lapsettomuus toistettuine hedelmöityshoitoineen ei vaikuttanut kielteisesti vanhempien vuorovaikutukseen lapsen kanssa väitöstutkimuksessa.

LL Leena Repokari selvitti väitöstyössään, miten hedelmöityshoitoja saaneen pariskunnan lapsettomuuskokemus vaikutti lapsen varhaiseen kasvuympäristöön eli vanhempien mielenterveyteen, parisuhteeseen ja kokemukseen omasta vanhemmuudesta. Tutkimukseen osallistuneilla pariskunnilla raskaus oli saanut alkunsa omista sukusoluista ja raskaus oli yksisikiöinen.

Tutkimuksessa selvitettiin myös, muodostavatko pitkäkestoinen lapsettomuus ja toistetut, epäonnistuneet hedelmöityshoidot riskin vanhemman vuorovaikutukselle lapsen kanssa. Tähän seurantatutkimukseen osallistui viiden suomalaisen lapsettomuusklinikan potilaita, joilla raskaus oli alkanut hedelmöityshoidolla vuoden 1999 aikana. Vertailuryhmään kuuluvilla pareilla ei ollut lapsettomuusongelmaa ja raskaus oli alkanut ilman hedelmöityshoitoja.

Tutkimus osoitti, että hedelmöityshoidoilla lapsen saaneilla naisilla oli verrokkinaisia vähemmän masennusoireita raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, mutta ero tasoittui lapsen ensimmäisen ikävuoden loppuun mennessä. Samansuuntainen muutos näkyi lapsettomilla miehillä ahdistuneisuusoireissa, univaikeuksissa ja sosiaalisissa oireissa.

Lapsettomuuskokemuksella ei ollut kielteisiä vaikutuksia parisuhteen laatuun. Ilman hoitoa raskaaksi tulleilla pareilla tyytyväisyys parisuhteeseen sen sijaan väheni lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana.

– Tulokset antavat myös viitteitä, että vanhempien keskenään jakama lapsettomuuskokemus vahvisti parisuhdetta ja lisäsi kestävyyttä elämään liittyvien stressitekijöiden vaikutuksen suhteen, Repokari kertoo.

Hedelmöityshoitoryhmän äitien kokemukset omasta vanhemmuudesta lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana olivat myönteisempiä kuin verrokkiäitien. Isien kokemus lapsesta muuttui molemmissa ryhmissä positiivisemmaksi tutkimusaikana. Lapsen ominaisuudet vaikuttivat vähemmän hedelmöityshoitoryhmän vanhempien kuin verrokkiryhmän vanhempien vanhemmuuskokemukseen.

Jos lapsettomuus oli kestänyt pitkään ja hedelmöityshoitoja oli jouduttu toistamaan useampaan kertaan ennen onnistumista, äideillä oli raskausaikana raskauden keskeytymiseen liittyviä pelkoja, joiden vuoksi heidän oli vaikea luoda mielikuvia lapsesta. Lapsen synnyttyä tilanne tasaantui ja äitien mielikuvat lapsesta olivat realistisia, myönteisiä ja eläviä.

– Lapsettomuuskokemus ja hedelmöityshoidot eivät muodosta riskiä vanhempien mielenterveydelle, parisuhteelle tai kokemukselle vanhemmuudesta lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Edes pitkäkestoinen lapsettomuus toistettuine hedelmöityshoitoineen ei vaikuttanut kielteisesti vanhempien vuorovaikutukseen lapsen kanssa, Repokari toteaa.

Hän huomauttaa kuitenkin, että vanhemmille lapsettomuus ja hedelmöityshoidot ovat yleensä varsin kuormittava kokemus, ja on tärkeää tunnistaa ne parit, jotka tarvitsevat erityistä tukea.

Koeputkihedelmöitys sovellutuksineen on vakiintunut tahattoman lapsettomuuden tehokkaimmaksi hoidoksi. Nykyään 3,4 prosenttia Suomessa vuosittain syntyneistä lapsista on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla.

LL Leena Repokarin väitöskirja tarkastetaan 29.8.2008 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa