Ajan­kohtai­sta

Geriatrien määrä on tasaisessa kasvussa

Kyselyn mukaan geriatrit ovat tyytyväisiä alanvalintaansa.

Kun 1990-luvun alussa geriatreja oli Suomessa parikymmentä, tänä vuonna heitä on 177.

Geriatrian professori Timo Strandberg on tyytyväinen geriatrien määrän kasvuun ja miettii erikoisalansa vetovoimaa.

– Kaikille geriatreille riittää ainakin töitä. Vanhukset ovat myös paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten. Tulevaisuuden läpimurrot, esimerkiksi lääketieteessä, voivat hyvinkin tulla geriatrian alueella, esimerkiksi ”anti-aging” -mekanismit alkavat olla totta. Geriatria on koko ajan luonnon perimmäisten kysymysten äärellä. Tieteellinen stimulanssi on suuri. Potilaat ovat usein myös tyytyväisiä saamaansa hoitoon.

Geriatrikysely 2008 osoittaa geriatrien olevan myös tyytyväisiä valintaansa. He suhtautuvat työhönsä, vaikutusmahdollisuuksiinsa ja myös vanhustenhoidon nykytilaan positiivisesti.

Geriatrit näkivät työnsä merkityksen erityisen tärkeäksi muistipotilaiden tutkimisessa ja hoidossa, vanhusten kuntoutuksessa sekä akuuttien ongelmien hoidossa. Tavanomaisten vanhusten sairauksien hoidossa geriatrit korostavat vanhusten hoitoon perehtyneiden yleislääkärien merkitystä. Suurimpana vanhustenhoidon haasteena geriatrit näkevät geriatrisen tietämyksen lisäämisen yleisesti terveyden- ja sairaanhoidossa.

Lue lisää perjantaina 26.9.2008 ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

Niina Rapo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030