Ajan­kohtai­sta

Enterorokkoa epidemiaksi asti

Etenkin päiväkodeissa leviää helposti tarttuva, kurkkukipua, kuumetta ja kivuliaita rakkuloita aiheuttava enterorokko. Kansanterveyslaitokseen toivotaan viljelynäytteitä enterorokkopotilaista, sillä aiheuttajana voi olla Suomessa uusi enterovirus 71.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/enterorokko.jpg
Etenkin päiväkodeissa leviää helposti tarttuva, kurkkukipua, kuumetta ja kivuliaita rakkuloita aiheuttava enterorokko. Kansanterveyslaitokseen toivotaan viljelynäytteitä enterorokkopotilaista, sillä aiheuttajana voi olla Suomessa uusi enterovirus 71.

Etenkin Etelä-Suomen päiväkotilapsia kiusaa paraikaa enterorokkoepidemia. Korkeaa kuumetta, kurkkukipua, näppyjä kämmeniin ja jalkapohjiin ja kivuliaita rakkuloita suuhun aiheuttavaa virustautia tuntuu olevan nettipalstojen mukaan ”vähän joka toisella taaperolla” ja monella aikuisellakin.

Myös Kansanterveyslaitoksessa enterorokon leviämisestä on kuultu.

– Epidemiasta on kuitenkin vain vähän tietoa, koska näytteitä ei ole lähetetty tutkittavaksi, toteaa KTL:n enteroviruslaboratorion johtaja Merja Roivainen.

Roivainen toivoo, että lääkärit ottaisivat oireilevista potilaista virusviljelyä varten näytteen nielusta, ulosteesta, limakalvon tai ihon rakkulasta. Näyte pitäisi lähettää KTL:n enteroviruslaboratorioon, jossa se tutkitaan ilmaiseksi.

Taudin aiheuttajana uusi virus

Perinteisesti pikkulasten enterorokkoa on Suomessa aiheuttanut coxsackievirus A16, mutta ilmeisesti nyt myös viime vuonna meille rantautunut, Aasiassa runsaasti sairastumisia aiheuttanut enterovirus 71 (EV-71).

– Meillä on hyvin vähän tehty EV-71-diagnooseja, mutta se johtuu todennäköisesti vain siitä, että lääkärit eivät ole ottaneet näytteitä enterorokkoa sairastavista potilaista. Epidemioiden selvittämistä varten myös nämä näytteet ovat tärkeitä, Merja Roivainen sanoo.

– Kuluneen vuoden aikana EV-71-löydöksiä on saatu jätevesistä eri puolilta Suomea, ja se on ilmeisesti aiheuttanut osan tämänhetkisistä enterorokkoepidemioista. Itä-Suomessa, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla on diagnosoitu myös toisen harvinaisen enteroviruksen, coxsackievirus A6:n aiheuttamia enterorokkotapauksia.

Suomalaisilla ei vasta-aineita

Kädestä käteen ja jopa pisaratartuntana hengitysteitse helposti tarttuva enterorokko valvottaa viikon verran, eikä lääkkeeksi ole tarjota kuin oireiden lievitystä. Kansanterveyslaitoksen tutkimukset osoittavat, että suomalaisilla aikuisilla ei ole juuri lainkaan vasta-aineita EV-71-virusta kohtaan, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kohtaaminen viruksen kanssa johtaa sairastumiseen.

– Tehokas käsihygienia saattaa auttaa torjumaan tartuntoja. Kädet pitäisi pestä huolellisesti runsaalla vedellä ja saippualla erityisesti WC-käyntien ja vaippojen vaihdon yhteydessä ja ennen ruokailua, sanoo Merja Roivainen.

Rokkotaudin lisäksi EV-71 on aiheuttanut lähinnä Aasiassa vakavia neurologisia oireita, kuten aseptista aivokalvotulehdusta, aivotulehdusta, poliohalvausta tai aivo-selkäydintulehdusta. Keskushermostoinfektion jälkiseuraukset voivat johtaa jopa kuolemaan. Tähän mennessä vakavia taudin muotoja ei ole kuvattu Suomesta.

Marianne Jansson

Kuva: Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030