Ajan­kohtai­sta

Kokenutta väkeä lääkikseen Tampereella

Tavallista useammalla uudella medisiinarilla on takanaan aiempi tutkinto.

Tampereen yliopistossa aloitti tänä syksynä lääkäriopintonsa keskimääräistä koulutetumpi ja kokeneempi vuosikurssi.

Sisään pääsi 13 yli 26-vuotiasta opiskelijaa, kun vuosina 2004–2007 heitä aloitti Tampereella enintään 8 vuodessa. Kahdella uusista opiskelijoista on AMK-tutkinto, yhdellä alempi ja kuudella ylempi korkeakoulututkinto. Yhteensä opiskelijoita valittiin nyt 110.

– Aikuisuus helpottaa tilanteiden näkemistä potilaan näkökulmasta, uskoo 31-vuotias sairaanhoitaja ja kahden lapsen äiti Irene Visti.

Fysiikasta valmistunut 26-vuotias Arto Lähteelä ja 36-vuotias diplomi-insinööri Päivi Valve arvioivat, että aiemmista opinnoista on hyötyä ainakin opiskelutaidoissa. Kokenut opiskelija osaa keskittyä olennaiseen.

– Alitajuisesti olen aina halunnut lääkäriksi, mutta lukion jälkeen en vielä uskonut itseeni. Menin opiskelemaan biokemiaa, koska sinne pääsi varmasti sisään, kertoo 30-vuotias filosofian maisteri Tuomas Mäntylä.

Hän haluaa ”labran nurkasta” ihmisläheiseen työhön. Sairaanhoitaja Visti haaveilee työstä terveysasemalla tai patologian laitoksella. Diplomi-insinööri Valve tähtää tutkijalääkäriksi.

Myös Turussa tänä keväänä aloittaneen vuosikurssin keski-ikä on tavallista korkeampi. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että saman kevään ylioppilaita ei enää suosita lisäpistein, arvioi opintopäällikkö Anita Toivola.

Sanna-Kaisa Hongisto

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030