Luovutusveren hyödyntämisessä huomattavia eroja

Verituotteiden valmistuksen tehokkuuden kansainvälinen vertailu osoitti tehostamisen varaa ja säästöpotentiaalia monessa yksikössä.

Vaikka tekniset suoritteet verikomponenttien jalostusprosesseissa ovat samankaltaisia ja tieteellisesti sekä teknisesti pitkälle kehitettyjä, eri maiden veripalvelujärjestelmät ovat varsin erilaisia. Veripalvelutoimintaa hoitavat sairaalat (veripankit), valtion organisoima keskitetty veripalveluverkosto tai paikallinen Punainen Risti. Euroopan Neuvoston helmikuussa 2005 voimaan tullut uusi direktiivi on lähentänyt veripalveluja toisiinsa yhtenäistämällä mm. prosessien tuotoksista käytössä olevia määritelmiä.

FM Marketta Veiholan väitöskirja on ensimmäinen eurooppalainen monikeskustutkimus, jossa verituotteiden valmistuksen tehokkuutta analysoitiin DEA-menetelmällä (data envelopment analysis). Tutkimukseen osallistui 17 veripalvelua ja veripankkia 10 maasta, ja aineisto kerättiin retrospektiivisesti Internet-kyselylomakkein vuosilta 2000–2002. Kohteena olivat verivalmisteiden tuotanto-osastot.

Tutkimuksessa analysoitiin tuotannon tekijöiden vaikutusta (mm. työtunnit, verenluovutusten määrä ja hylättyjen valmisteiden osuus) verituotteiden valmistuksen tekniseen tehokkuuteen ja työvoimatehokkuuteen. Kustannustehokkuutta testattiin kokeellisella DEA-mallilla.

Yllättäviä eroja luovutusveren hyödyntämisessä

Verituotteiden, punasolujen ja verihiutaleiden valmistukseen käytetään useaa eri menetelmää. Euroopassa on saanut sijaa buffy coat -menetelmä (BC), jossa luovuttajasta otetusta verestä valmistetaan sentrifugoimalla punasolu- ja verihiutaletuotteita. Se on korvannut aiemmin laajalti käytössä olleen Platelet –rich plasma -menetelmän lähes kokonaan. Yhdysvalloissa verihiutaleet kerätään usein automatisoidulla soluerottelulaitteella (afereesi) suoraan luovuttajasta. Prosessoituja punasoluja ja verihiutaleita sanotaan veren komponenteiksi.

Valmistusprosessin aikana tuhoutuu jonkin verran komponentteja, mutta niitä joudutaan hylkäämään myös vanhenemisen seurauksena. Punasolut vanhenevat veripalveluolosuhteissa noin 5–6 viikossa ja verihiutaleet noin viikossa. Hylättyjen verihiutaleiden (hukan) osuus voi olla jopa viidesosa tuotetuista. Verihiutaleita tarvitaan jatkuvasti pahanlaatuisten sairauksien merkittävänä tukihoitona. Verihiutaleiden lyhyt säilyvyysaika ja niiden käyttömäärien äkilliset muutokset potilaan henkeä pelastavana hoitona lisäävät veripalveluilta vaadittavia taloudellisia ja henkilöresursseja sekä vaikeuttavat sopivien valmistusmäärien ja valmiuksien arviointia.

Kokoveriluovutusten määrä vuodessa oli 8 880–290 352 ja valmistettujen verihiutaleiden 2 708–104 622. Vuonna 2002 kaikista verihiutaleista 73 % tuotettiin BC:llä, 23 % afereesillä ja 4 % PRP:llä. Veripalvelujen välillä oli odottamattoman suuria eroja sekä luovutetun veren hyödyntämisessä verihiutaletuotantoon että hylättyjen verihiutaleiden osuudessa kaikista tuotetuista verihiutalevalmisteista. Verihiutaleiden vuosittainen hukkaprosentti oli 3,9–31 % ja keskimääräinen hukkaprosentti (13 %) pysyi samana myös vuosina 2003–2004 (14 %; seurantakysymys). Punasolujen hukka oli keskimäärin 4,5 %.

Hukkakustannus suurin suurimmissa yksiköissä

Tekninen tehokkuus vaihteli suuresti (mediaani 60 %, väli 41–100 %). Vaihtelu oli merkittävää myös työvoimatehokkuudessa, välillä 25–100 % (mediaani 47 %), kun pelkkiä työtunteja käytettiin panoksina ja valmistettuja punasoluja ja verihiutaleita tuotoksina. Kokeellisessa kustannustehokkuusmallissa panoksena käytettiin arvioituja kokonaiskustannuksia. Vaihtelu valmistusosastojen kustannustehokkuudessa oli huomattava (13–100 %) ja tehokkuuspisteet yleisesti matalampia kuin työvoimatehokkuudessa.

Säästöpotentiaali (savings potential; havaittu tehottomuus) oli yli 50 % kymmenessä tuotanto-osastossa. Keskimääräinen hukkakustannus (waste cost) oli korkeampi neljässä suurimmassa tuotantoyksikössä (mediaani 9,4 %, väli 5,6–11,3 %) kuin muissa (pienemmissä) (mediaani 6,6 %, väli 3,4–12,4 %). Tilastollista yhteyttä tuotanto-osaston koon ja tehokkuuden välillä (skaalaetu) ei voitu pienessä havaintojoukossa osoittaa.

Tehokkuusajattelua veripalveluunkiin

Verivalmisteiden hukkaantumisen syiden arviointi saattaa tarjota uudenlaisen näkökulman tutkia tehokkuutta. DEA-menetelmä osoittautui käyttökelpoiseksi analyyseissä, joissa käytettiin erilaatuisia muuttujia. Kehitetyt analyyttiset mallit soveltuvat tehokkuusvertailuihin ja niitä voidaan käyttää parantamaan rajallisten resurssien manageerausta. Tämä tutkimus osoitti myös, että olisi tärkeää sisällyttää tehokkuusanalyysit veripalvelualan kansainvälisiin vertailututkimuksiin.

Terveystaloustieteellinen tehokkuusajattelu ja -työskentely ovat tulleet veripalvelualalla ajankohtaisiksi vasta kymmenen viime vuoden kuluessa, kun valmistukseen on lisätty toimenpiteitä ja teknologiaa yhä turvallisempien verivalmisteiden tuottamiseksi. Veren keräyksen ja luovuttajien rekrytoinnin kustannukset ovat myös kasvaneet. Veren keräyksen ja verikomponenttien valmistuksen on arvioitu muodostavan 70 % veripalvelun kustannuksista. Verivalmisteiden raaka-aineen hankinta eli verenluovutus on vapaaehtoista ja maksutonta kansalaistoimintaa, joka tuo veripalvelutyöhön voimakkaan eettisen näkökohdan. Valmistuksen tehokkuuden parantaminen vähentää kustannuksia sekä mahdollistaa luovuttajan arvokkaan lahjan hyödyntämisen optimaalisesti.

FM Marketta Veiholan väitöskirja Technical efficiency of blood component preparation in blood centres of 10 European countries tarkastetaan 17.10.2008 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.