Ajan­kohtai­sta

Somatisaatioon liittyy poikkeavuuksia aivoissa

Aivojen kuvantamistutkimukset toivat viitteitä ”luulosairauksien” lääketieteellistä syistä.

Pitkäaikaisista selittämättömistä oireista kärsivien potilaiden aivojen toiminnassa ja rakenteessa näyttää olevan poikkeavuuksia. Turun yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen tulosten perusteella potilaiden kokemat oireet eivät ole kuviteltuja tai teeskenneltyjä, vaan niille voidaan löytää myös lääketieteellinen selitys.

LL Mika Hakala tutki vakavasta somatisaatiohäiriöstä ja erilaistumattomasta somatoformisesta häiriöstä kärsivien naispotilaiden aivojen perusaineenvaihduntaa eli glukoosimetaboliaa PET-kuvauksella ja aivojen rakennetta magneettikuvauksella. Hän vertaili potilaiden persoonallisuuteen vaikuttavia piirteitä terveisiin, sukupuolen ja iän perusteella kaltaistettuihin vertailukoehenkilöihin.

Lisäksi tutkimuksessa kuvattiin monioireilevan, somatisaatiöhäiriöstä kärsivän miehen ruumiin vasemmalle puolelle painottuvan oireilun aivojen aineenvaihdunnallinen patofysiologia ja verrattiin sitä terveisiin, iän ja sukupuolen suhteen kaltaistettuihin vertailukoehenkilöihin.

Eroja aivojen toiminnassa ja rakenteessa

Hakalan tutkimuksen mukaan aivojen toiminnassa ja rakenteessa näyttää olevan poikkeavuuksia potilailla, jotka kärsivät pitkäaikaisista ja toimintakykyyn vaikuttavista, alkuperältään selittämättömistä oireista. Potilailla on perusaineenvaihdunta heikentynyt useilla aivoalueilla, muutoksia aivojen tyvitumakkeissa (häntätumakkeen suurentuminen) ja poikkeava temperamenttiprofiili terveisiin kontrollihenkilöihin verrattaessa. Tutkimustulokset ovat ensihavaintoja.

Tieteellisen tutkimuksen kannalta Hakalan tulokset rohkaisevat selvittämään edelleen mahdollista keskushermoston toimintaa vakavassa somatisaatiossa ja selvittämään patofysiologian suhdetta muihin vakavaa somatisaatiota muistuttaviin oireyhtymiin, kuten fibromyalgiaan ja krooniseen väsymysoireyhtymään. Edelleen tulokset auttavat terveydenhuoltoalan henkilöstöä paremmin ymmärtämään oireilun lääketieteellistä taustaa, eikä oireilu ole enää lääketieteellisesti selittämätön.

Somatisaatiopotilaat kärsivät oireistaan huomattavasti ja ovat terveyspalvelujen suurkuluttajia. Oireiden pitkäkestoisuus, alkuperän epäselvyys sekä selittävän patofysiologian puuttuminen johtavat potilaiden kohdalla toiveisiin lisätutkimuksista ja edelleen mahdollisesta hoidosta tulosten pohjalta. Oireilu saattaa johtaa myös ongelmiin potilas-lääkärisuhteessa esimerkiksi molemminpuolisena turhautumisena, väärinymmärryksenä ja edelleen lääketieteellisen avun hakemiseen useilta eri lääkäreiltä.

LL Mika Hakalan väitöskirja tarkastetaan 7.11.2008 Turun yliopistossa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030