Ajan­kohtai­sta

OECD: Suomi on tyly maa vajaakuntoisille

Suomen olisi sopeuduttava työntekijöiden terveyden ja työkyvyn eroihin.

Suomella on parannettavaa ihmisten työkyvyn, yksilöllisten voimavarojen ja työelämän tarpeiden yhdistämisessä, kovistelee tänään julkistettu OECD:n teemaraportti.

Teemakatsaus käsittelee Suomen, Tanskan, Irlannin ja Alankomaiden etuus- ja palvelujärjestelmien kykyä edistää vajaakuntoisten ja vammaisten työllisyyttä.

Taustalla on OECD-maissa yleinen tilanne, jossa liian monet työikäiset ihmiset siirtyvät pysyvästi pois työmarkkinoilta terveysongelmien vuoksi tai eivät kiinnity työelämään. Raportin mukaan tämä tilanne johtuu yhteiskunnan kyvyttömyydestä sopeutua yksilöllisiin eroihin.

Uudistukset ovat välttämättömiä kahdestakin syystä. Väestön ikääntymisen vuoksi on tärkeää tehostaa työvoiman tarjontaa. Tärkeä voimavara ovat myös henkilöt, joilla on alentunut työkyky. Lisäksi työmahdollisuuksien parantaminen varmistaa vajaakuntoisille ja vammaisille mahdollisuuden toimia yhteiskunnassa haluamassaan roolissa.

OECD-raportti löytää Suomelle erityishaasteita. Ammatillisen kuntoutusjärjestelmän pirstaleisuus on OECD:n mielestä ongelma. Myös sen rahoitusta olisi syytä tarkastella kriittisesti. Lukuisat toimijat ovat vastuussa eri väestöryhmistä. Asiakkaan ja viranomaisten on vaikea tietää, mikä kuuluu kenelle ja mitä tulisi tehdä. Asiakkaalle olisi tärkeää, että yksi viranomainen olisi vastuussa asiakkaasta loppuun saakka.

Vajaakuntoisten, vammaisten ja muiden erityisryhmien asemaa työvoimapalveluiden asiakkaina olisi kohennettava. Samalla pitäisi selvittää, miten palkkatukia voitaisiin kohdentaa näiden ryhmien tarpeisiin.

Aiempien OECD-arvioiden tapaan raportti kiinnittää huomiota työkyvyttömyysetuuksien yleiseen käyttöön varhaiseläkkeelle siirtymisen reittinä. Eläkejärjestelmiä olisi raportin mukaan kehitettävä niin, että ne nykyistä paremmin tukisivat osa-aikaistakin työssäkäyntiä. Työkyvyn arvioinnissa tulisi painottaa enemmän jäljellä olevaa työkykyä sairauksien sijaan.

Raportissa nostetaan esille myös erot työterveyspalveluiden saatavuudessa. Työterveyshuollon kattavuus vaihtelee huomattavasti eri toimialojen ja eri kokoisten yritysten välillä. OECD suosittaa työterveyshuollon kattavuuden parantamista nykyisestä. Tämän lisäksi työttömien terveydenhuoltoa olisi kohennettava. Tämä vaatii voimavarojen lisäämistä, mutta vähentää kustannuksia ajan myötä.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030