Ajan­kohtai­sta

Pitkät päivät – pätkivä ajatus

Pitkät työpäivät voivat vaikuttaa älylliseen suorituskykyyn.

Työterveyslaitoksen ja Lontoon yliopiston yhteistyönä tehdyssä tutkimuksessa osoitetaan, että pitkät työpäivät voivat vaikuttaa älylliseen suoriutumiskykyyn.

Tulokset julkaistiin juuri kainsainvälisessä American Journal of Epidemiology -lehdessä. Suomessa ylitöitä tehdään eniten kuljetusalalla ja tietotyössä.

– Pitkien työpäivien haittavaikutuksiin on syytä suhtautua vakavasti, toteaa artikkelin ensimmäinen kirjoittaja dosentti Marianna Virtanen Työterveyslaitokselta.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen laaja seurantatutkimus maailmassa, jossa työpäivän pituuden ja älyllisen suorituskyvyn muutoksia on selvitetty toistomittauksin. Tulokset antavat selviä viitteitä siitä, että pitkillä työpäivillä saavutetut hyödyt saadaan yksilön terveyden ja toimintakyvyn kustannuksella.

Syytä siihen, miksi pitkät työpäivät heikentävät älyllistä suoriutumiskykyä, ei vielä tiedetä. Taustalla saattaa olla useita tekijöitä, esimerkiksi lisääntyneet unihäiriöt, masennus, epäedulliset elämäntavat ja verisuonisairaudet. Kaikki nämä tekijät voivat heikentää aivojen toimintaa ja vaikuttavat siten suoriutumiskyvyn heikentymiseen.

Tutkimuksessa mukana yli 2000 julkisen sektorin työntekijää Nyt valmistuneeseen tutkimukseen osallistui 2214 keski-ikäistä englantilaista Whitehall II -tutkimuksessa mukana olevaa julkishallinnon työntekijää. Heille tehtiin viisi erilaista älyllistä suoriutumista mittaavaa testiä vuosina 1997–99 ja 2002–04. Hyvin pitkää työpäivää (yli 55 tuntia viikossa) sekä keskipitkää työpäivää (41–55 tuntia) tekevien suoriutuminen sanavaraston laajuutta mittaavassa testissä oli jo tutkimuksen alkutilanteessa heikompi kuin normaalityöpäivää (35–40 tuntia) tekevillä. Seurantamittauksessa molempien ylityöryhmien suoriutuminen heikkeni sekä sanavarastotestissä että päättelykykyä mittaavassa testissä normaalityöpäivää tekeviin verrattuna.

Havaitut yhteydet olivat kasautuvia; mitä enemmän ylityötä, sitä heikompaa oli suoriutuminen testeissä. Pitkää työpäivää tekevät myös nukkuivat vähemmän kuin muut, potivat enemmän masennusoireita ja käyttivät enemmän alkoholia kuin normaalipituista työpäivää tekevät.

– Jatkamme tämän tutkimusjoukon seurantaa myös tulevaisuudessa, sillä on tärkeää selvittää ovatko toimintakyvyn muutokset pysyviä ja lisäävätkö ylipitkät työpäivät mahdollisesti myös dementian vaaraa, kertoo tutkimusprofessori Mika Kivimäki.

Suomessa ylityön tekeminen on yleisintä kuljetusalalla ja tietotyössä. Tietotyöhön tutkimuksessa luettiin hallinto ja toimistotyön lisäksi myös tekninen, tieteellinen ja taiteellinen työ.

Artikkeli: Virtanen M, Singh-Manoux A, Ferrie JE, Gimeno D, Marmot MG, Elovainio M, Jokela M, Vahtera J, Kivimäki M. Long working hours and cognitive function: the Whitehall II study. American Journal of Epidemiology 2009.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030