Ajan­kohtai­sta

Elämäntavat tuottavat selkäkipuja keski-iässä

Eri-ikäisten ihmisten selkäkivun syyt ovat erilaisia.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan eri-ikäisillä työntekijöillä selkäkivun riskitekijät ovat erilaisia. Fyysinen kuormittuminen työssä lisää selkäkipujen riskiä erityisesti nuoremmilla työntekijöillä. Vanhemmilla työntekijöillä elämäntapatekijöiden merkitys selän oireilussa korostuu. Neljänkymmenen ikävuoden jälkeen myös henkinen stressaantuneisuus ja huono unen laatu lisäävät selkäkivun riskiä.

Selkäkipu on yksi yleisimmistä työikäisten kokemista oireista, joka pitkittyessään johtaa sairauspoissaoloihin ja jopa ennenaikaiseen eläköitymiseen. Selkäkivun tiedetään olevan monisyinen oirekokonaisuus, ja sen ennaltaehkäisy tai vähentäminen on osoittautunut haasteelliseksi.

– Selkäkivun riskitekijöiden tunnistaminen eri-ikäisillä on tärkeää, jotta selkäkipua voitaisiin ehkäistä työikäisillä tehokkaammin ja rajallisia resursseja kohdentaa paremmin, sanoo erikoistutkija Helena Miranda Työterveyslaitokselta.

Scandinavian Journal of Work -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin yli 2000:tta suomalaista metsäteollisuuden työntekijää, jotka olivat tutkimusjakson alussa selän suhteen oireettomia. Heistä joka viides ilmoitti kokeneensa uuden selkäkipujakson vuoden seurantajakson aikana. Lähes kaikilla kipu oli aiheuttanut merkittävää haittaa päivittäisissä toimissa.

Elämäntapariskit korostuvat keski-iässä

Oireettomassa vaiheessa määritetyistä riskitekijöistä suurin selkäkipua ennustava vaikutus oli elämäntapatekijöiden yhteisesiintyvyydellä. Tupakoivalla, ylipainoisella ja vähän liikuntaa harrastavalla työntekijällä oli lähes kolminkertainen riski kokea selkäkipua verrattuna ei-tupakoivaan ja normaalipainoiseen liikunnanharrastajaan. Tämä yhteys oli kuitenkin nähtävissä vain 50-vuotiailla tai sitä vanhemmilla. Elämäntapatekijöiden selän terveyttä huonontava vaikutus siis todennäköisesti kasautuu pidemmän ajan kuluessa ja näkyy viiveellä myöhemmässä työiässä.

Unihäiriö lisää selkäkivun riskiä 40:n ikävuoden jälkeen Työn fyysisen kuormittavuuden lisäksi henkinen stressaantuneisuus, tyytymättömyys elämään ja vakava unihäiriö olivat selkäkipua ennustavia tekijöitä 40–49-vuotiailla. Unihäiriöstä kärsivillä selkäkivun riski oli yli kaksinkertainen verrattuna niihin, joilla ei ollut ongelmia nukkumisessa. Alle 40-vuotiailla työntekijöillä uni tai henkinen hyvinvointi eivät vaikuttaneet uuden selkäkipujakson alkamiseen. Raskaat nostot, työskentely huonoissa asennoissa ja altistuminen työssä tärinälle ennustivat tulevaa selkäkipua alle 50-vuotiailla.

Mirandan mukaan työn fyysisten kuormitustekijöiden vähentämisen lisäksi selän terveyttä voitaneen lisätä parantamalla työntekijöiden henkistä hyvinvointia ja tukemalla stressinhallintaa. Riittävästä unesta ja sen laadusta tulisi huolehtia, jottei selkäkipuriski lisääntyisi. Terveellisten elämäntapoja ylläpitämisellä näyttäisi olevan pidempiaikaista vaikutusta selän terveyteen. Monipuolinen selän hyvinvointia edistävä toiminta työpaikoilla hyödyttäisi todennäköisimmin erityisesti vanhempia työntekijöitä, joiden työkyky on liikuntaelinten oireiden takia eniten uhattuna.

Tutkimuksen tekemistä rahoitti Työsuojelurahasto.

Julkaisu: Miranda H, Viikari-Juntura E, Punnett L, Riihimäki H. Occupational loading, health behavior and sleep disturbance as predictors of low-back pain. Scandinavian Journal of Work, Environment and Health 2008, vol 34, no 6.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030