Ajan­kohtai­sta

Sikiöseulonnat eivät täytä asetuksen vaatimuksia

Noin joka kymmenes kunnista jättää tarjoamatta raskaana oleville mahdollisuutta päästä varhaisraskauden yleiseen ultraäänitutkimukseen.

Seulonta-asetuksen mukaan kaikkien raskaana olevien olisi halutessaan pitänyt vuoden 2007 alusta päästä kotikuntansa tarjoamaan varhaisraskauden yleiseen ultraäänitutkimukseen. Joka kymmenes kunta ei kuitenkaan vielä tarjoa tätä mahdollisuutta.

Tämä selviää sikiön poikkeavuuksien seulontaohjelman toteutumista tukevan asiantuntijatyöryhmän raportista.

Kuntien on järjestettävä sikiön kromosomipoikkeavuuksien ja vaikeiden rakennepoikkeavuuksien seulontaa kolmen vuoden kuluessa seulonta-asetuksen voimaantulosta eli vuoden 2009 mennessä. Varhaisraskauden yleinen ultraääniseulonta piti ottaa käyttöön viimeistään 1. tammikuuta 2007. Tällä hetkellä asetuksen toimeenpanossa on runsaasti alueellisia eroja, jotka todennäköisesti vähenevät asetukseen sisältyvän siirtymäajan päätyttyä.

Työryhmä katsoo, että seulonnan järjestäminen julkisessa terveydenhuollossa takaa parhaan tuloksen. Jotta raskaana oleva voi päättää itsenäisesti seulontaan osallistumisesta, hän tarvitsee luotettavaa tietoa seulonnan menetelmistä, tavoitteista, jatkotutkimuksen sisällöstä ja mahdollisista seulontaan liittyvistä haitoista kaikissa seulontaprosessin vaiheissa.

Jos kunta ostaa seulonnan ulkopuoliselta, se on ostettava kokonaisuutena, johon kuuluu myös neuvonta, konsultaatiomahdollisuudet ja yksilöidyt laatuvaatimukset. Ostetun seulonnan ei pitäisi rajoittua esimerkiksi yksittäisiin ultraäänitutkimuksiin. Varhaisraskauden yhdistelmäseulonta ja rakenneultraäänitutkimukset voidaan toteuttaa joko perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa tai osin molemmissa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030