Ajan­kohtai­sta

Hyssälä: 1900 eläkkeelle jäävää nuorta on liikaa

Kansaneläkelaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2007 mielenterveyden häiriöiden vuoksi eläkkeelle jäi 1 900 alle 30-vuotiasta nuorta.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä haluaa masennusriskissä olevien nuorten tukemiseen kiinnitettävän erityistä huomiota.

- Vuodesta 2000 vuoteen 2007 mielenterveyden häiriöiden vuoksi eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä enemmän kuin kaksinkertaistui, sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä totesi Masto-kiertueen tilaisuudessa tänään tiistaina Lahdessa.

Kansaneläkelaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2007 mielenterveyden häiriöiden vuoksi eläkkeelle jäi 1 900 alle 30-vuotiasta nuorta. Heistä yli 400:lla eläkkeen syynä oli masennus. Masennusjakson vuoksi eläkkeelle siirtyneiden nuorten miesten määrä kasvoi 67 prosenttia ja naisten määrä yli 180 prosenttia.

- Tämä kasvu ei tutkijoiden mukaan johtune mistään yksittäisestä tekijästä, vaan heijastanee niitä ongelmia, joita perheen, koulun, opiskelun, työn ja terveydenhuollon muodostamassa kokonaisuudessa esiintyy, ministeri Hyssälä sanoi.

Hyssälä muistutti, että vanhemman turvattomuus ja psyykkinen huonovointisuus koskettaa myös perheen nuoria. Mielenterveysongelmat siirtyvät herkästi sukupolvelta toiselle, ellei niihin puututa. Työikäisen vanhemman masennuksen aktiivinen, hyvä hoito on samalla nuorten masennuksen ja psyykkisen pahoinvoinnin ennaltaehkäisyä.

Ministerin mielestä koulu-, opiskelija- ja työterveyshuolto eivät ole aina pystyneet riittävän varhain tavoittamaan psyykkisesti oireilevia nuoria tai nuoria aikuisia ja tarjoamaan heille tarvittavaa tukea. Ministeriön työryhmä valmistelee parhaillaan oppilas-ja opiskelijahuoltoon liittyvää lakia, joka edistäisi myös tätä tavoitetta.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030