Ajan­kohtai­sta

Matkapuhelinten terveysriskeistä käynnistyy uusi tutkimus

Hanke kestää vuoden 2011 loppuun ja sen kokonaisrahoitus on 1 832 000 €.

Suomessa käynnistyy uusi matkapuhelinten terveysvaikutuksia koskeva tutkimushanke, jossa mukana ovat Työterveyslaitos, Säteilyturvakeskus ja Turun yliopisto.

Hanke kestää vuoden 2011 loppuun ja sen kokonaisrahoitus on 1 832 000 €. Hankkeen päärahoittajana on Tekes ja koordinaattorina Työterveyslaitos. Myös matkapuhelinyhtiöt rahoittavat tutkimushankkeita.

Vaikka aikaisemmat suomalaiset ja ulkomaiset tutkimukset ovat tuottaneet paljon käyttökelpoista tietoa matkapuhelinjärjestelmien sähkömagneettisten kenttien riskinarviointiin, avoimia kysymyksiä on edelleen. Näihin kysymyksiin pyrkii vastamaan uusi Suomessa käynnistyvä matkapuhelinten RF- kenttien terveysvaikutuksia koskeva kansallinen tutkimushanke. WIRECOM-lyhenteellä kulkeva yhteishanke muodostuu neljästä eri projektista (WIRECOM = Wireless Communication Devices and Human Health).

Työterveyslaitoksen osaprojektin tavoitteena on selvittää, aiheuttaako koehenkilöiden altistaminen langattoman viestinnän laitteissa syntyville RF-kentille sellaisia lämpövaikutuksia pään alueen kudoksissa, että niistä voisi aiheutua käyttäjälle terveyshaittoja.

Turun yliopiston Kognitiivisen Neurotieteen Tutkimuskeskuksen ensisijaisena kiinnostuksena ovat RF-altistukseen mahdolliset liittyvät aineenvaihdunnalliset muutokset aivokudoksessa sekä kognitiivisiin toimintoihin liittyvien neurobiologisten mekanismien toiminnalliset muutokset. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä valtakunnallisen PET-keskuksen kanssa.

Säteilyturvakeskuksen (STUK) vastuulla ovat koehenkilöiden altistumislaitteiston rakentaminen ja altistumisen arviointi (dosimetria) muissa osahankkeissa. STUK toteuttaa myös matkapuhelimen käyttäjien seurantatutkimuksen osana laajaa eurooppalaista hanketta. Siihen osallistuvat myös Englanti, Hollanti, Ruotsi ja Tanska.

Tutkimukseen pyydetään matkapuhelinta eri määriä käyttäneitä ihmisiä, joihin otetaan yhteyttä operaattorien kautta. Seurantavaiheessa kerätään tietoa osallistujien sairastuvuudesta ja arvioidaan liittyykö kännykän käytön määrä sairastumisriskiin. Tutkittavia sairauksia ovat pään alueen kasvaimet, hermoston sairaudet ja aivoverenkierron häiriöt. STUK tiedottaa hankkeesta loppuvuonna.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030